tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kotostelua.

Olen ollut viime aikoina huono lähtemään kotoa oikein mihinkään.
Koettanut vältellä kissanristiäisiä, puuhastellut neljän seinän sisällä.
Neulonut, virkannut, ommellut, siivonnut. No onhan tää kevätaika
muutenkin sellasta, että tekee mieli sisustaa, vaihdella tekstiilejä,
pöllytellä pölyjä nurkista. Mutta tää on jo ennennäkemätöntä!

Nimittäin ennen vanhaan en ollut ikinä kotona. Ainakaan aikaan
ennen Oskaria! Kaupoilla, äipällä, kaffella kavereiden kanssa...
Ja vielä vauva-Oskarin kanssakin reissattiin paljon, kyläiltiin muilla
vauvakavereilla. Aina kun olen ollut aika sosiaalinen.



Mikähän lie nyt sitten tullut? Ikä? Tylsä aikuisuus?  Laiskuus?
No oikeesti veikkaan, että blogit on tainnut tehdä tehtävänsä :)
Tekee mieli laitella kaikkea nättiä ympärilleen, kun muillakin on.
Ja pakko neuloa samanlainen ihanuus, kun tuollakin on. Ja onpas
laiteltu jo pääsiäisruohot ajoissa itämään, niin mäkin taidan.

Tää taitaa olla sitä homingia nyt? No, sopii mulle mainiosti! :)


Tänään oli aika touhuta sen verran, että köyhänhopeiset
kynttilänjalat sai lähtöpassit tästä sivupöydältä. Kaivellaan
esille sitten syksymmällä taas.

Mukavia puuhasteluhetkiä teillekin! :)

♥ Teija


23 kommenttia:

  1. Minunkin pitäisi nostaa pöytään pääsiäismunakori, kun muut ovat tehneet pääsiäistä jo kauan aikaa. En ole pääsiäisihmisiä joten siitä tämä viivästys.

    Kiva näitä blogeja on seurailla ja saada vinkkejä omaan kotiin. Mukavat viikon jatkot !

    VastaaPoista
  2. Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon! Aika ennen lapsia oli yhtä liitoa sinne tänne ja vielä äitiyslomallakin. Nyt olen minäkin mieluusti kotona ja puuhaan täällä kaikkea. Lähettäisitkö mulle himpun verran tai oikeammin kourallisen siivousintopölyä? ;O)

    Ihana idea laittaa ruohoa pähkinöihin. Näyttää tosi kivalta.
    Myös kehykset ovat ihanat. oletko ommellut ne itse? Tuonlaiset passaisivat hyvin meillekin.

    VastaaPoista
  3. Ihanat ruohot siellä rehottaa. Meillä on miesväki juuri kaupassa ostamassa siemeniä kylvöjä varten ;)
    Nautitaan kotoilusta!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa tuo kotoilu mukavalta. Keväällä tosiaan sormet syhyävät laittamaan uutta.

    Itse en ole koskaan ollut kovin sosiaalinen. Päin vastoin. Nyt bloggaamisen myötä olen rohkaistunut myös välillä tekemään visiittejä ja ihan vain rundeja sinne tänne.

    Kivaa tiistai iltaa!

    VastaaPoista
  5. Kivan näköiset noi rairuohon kookospähkinän puolikkaissa (oletan että ovat kookospähkinästä).
    Kaunis myös sivupöydän kokonaisuus!

    VastaaPoista
  6. Homing on näköjään tuottanut tulosta :O) Pääsiäisruoho valmiina, kauniit asetelmat ja vieläpä siivottua... ihanaa!

    VastaaPoista
  7. Ihanalta näyttää! Kyllä huomaa, että olet kotoillut! =)

    Mukavaa loppuviikkoa! Täälläkin alkaa reissun jälkeen taas kotoilu ja pääsiäinen alkaa hiipiä kotiin ja sisustukseen!

    VastaaPoista
  8. Kauniit ruohoasetelmat sinulla! Pitäisikikin hoitaa pian ruohot kasvamaan, mieli saada vihreetä pääsiäiseksi : )! Iloista pääsiäisaikaa!

    VastaaPoista
  9. Kaunista!
    Mä en ole oikein ns. pääsiäisihmisiä, mut ruohoista tykkään ja muisat KEVÄTjutuista..

    Täällä on kans yks joka ei oikein ole käynyt missään, mä en taas ole vaan jaksanut. Nyt yritän käydä ja kyllä se piristääkin kunhan saa lähettyä. Iloa sinne!

    VastaaPoista
  10. mua vaivaa sama vika jo muutaman vuoden takaa. syytän yksistään ja pelkästään blogeja ja muita verkkoyhteisöjä...
    mutta ei se mitään, onhan tässä jo ehtinyt maalimmaa nähdä, sekä läheltä että kaukaa ;)

    VastaaPoista
  11. Lezzie: me ollaan yleensä oltu pääsiäiset pohjoisessa, joten outoa olla nyt kotona. Kun ei mulla mitään ihmeellisiä koristeitakaan ole kertynyt. Mutta jotain pitää toki laittaa :)

    Kesän Lapsi: hih, lähetetty on :) Kehykset on Ikeasta, edulliset, näyttää nahkaiselta, mutta ovatkin paperia!

    Anu: no niin tosiaankin REHOTTAA. Tänään on pakko leikata, ennenkuin lakoovat!

    Emilia: nonniin, blogeista on siis ilmeistä hyötyä :) Kivaa keskiviikkoa sinne!

    Elisabet: kiitos! Juu ovat kookospähkinöitä. Ne on ollu jokus kynttilät, mutta piti tietty säästää, kun paloivat loppuun. (Mitä mä nyt en säästäisi, heh)

    Louise: kiitos ja kiitos käynnistä :)

    Nonna: thanks sinnekin :) Kiva kun pääsit reissaamaan!

    Cosycottage: juu vielä ehtii kasvatella ruohoja. Aattelin itekin laittaa vielä satsin tulemaan, jos nää vaikka vielä kupsahtaa ennen pääsiäistä.

    Anni: iloa ja jaksuja sinne myös! Kummasti virkistää, kun aurinko paistaa ja illat pitenee :)

    Ingela: hih! :D

    VastaaPoista
  12. Hih, mielestäni kommentoin tätä eilen, mutta enpäs tainnutkaan klikkailla loppuun saakka.. :-D

    Tää on niin just tota, kyllä mun pitää nyt viimeistään laittaa ohrat kasvamaan, kun sullakin on noin komeat jo! :-)

    Homing on iiiihanaa!
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  13. Ihanat ruohot! Kevät on luonnossakin pesänrakentamisen aika :)

    VastaaPoista
  14. Nyt on todellakin kodin aika! On tärkeää ,että nainen viihtyy kodissaan, Rumuutta ei sallita,se ei hyödytä ketään!

    VastaaPoista
  15. Moikkis. Kävin kurkkaan noi sun sintit. Ihan ovat erilaisia kuin minun. Raisiosta mekin ostimme.
    Mulla tuossa kukinnossa on ihan muutama kukka. Paljas kukkavana/varsi ja siinä muutama hassu kello. Ovathan nuo sinunkin eri näköisiä, kuin monet kotimaiset, mutta silti kauniita. En tiedä mikä ihme lajike tämä meidän on :D

    VastaaPoista
  16. Kotoilu on kivaa :) Kurkkaahan blogiani, siellä on sulle jotain!

    VastaaPoista
  17. Kiitos teille ihanat naiset tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
  18. Puuhastelu on joskus ihan kivaa. Eikä kotoa tarvitse lähteä mihinkään, jollei huvita. Sitten joskus taas huvittaa!

    VastaaPoista
  19. Kauniita kuvia. Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  20. Ihan samanlaiset homing-tunnelmat täälläkin. Hyvä, että kauppaan viitsii vaivautua...
    Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista