maanantai 24. toukokuuta 2010

Raija-tädin tilkut.


Jo edesmennyt Raija-tätini Itä-Suomesta oli eläissään kova kutomaan mattoja.
Muistan vielä, kun pienenä tyttönä siellä sukuloitiin, ne kangaspuut siinä piharakennuksessa.
Viimeisinä aikoinaan täti luopui isosta talostaan, ja muutti kerrostaloon keskustaan.
Siinä vaiheessa saimme siskoni kanssa hänen kangaspuunsa, ja mooonta säkkiä
valmiiksi siistittyjä ja ratkottuja kankaita, joista piti tuleman mattonkuteita.
No eihän meillä kummallakaan ollut (eikä ole vieläkään) aavistustakaan,
miten tuommoset puut nyt kootaan. Tai niitä loimilankoja laitetaan. Kangaspuut
saivat levätä aika monta vuotta meidän hallin varastossa, kunnes ne viime
viikolla saatiin kokoon anoppini ystävän avustamana. Sittemmin anoppikin
on kunnostautunut kudonnan saralla, ja hän mielellään meitä opastaa. Kunhan
ehditään ja keretään. Siskokin nyt sattuu olemaan melkein viimeisillään raskaana,
ja itselläkin monta rautaa tulessa. Mutta siellä ne puut nyt odotteleevat tulevia aikoja :)

Kankaita toki olen tässä välissä köljännyt, ja varsin paljon ihanaa valkoista
lakanakangasta hyödyntänyt erinäisissä ompeluksissa. Kelorannassa muun muassa
päällystänyt sohvan ja jotain muuta pienempää.

Viime viikolla iski inspiraatio...








Nyt on ihan pakko päästä virkkaamaan mattoa
Raija-tädin tilkuista!

♥ Teija

27 kommenttia:

  1. Mun täti on myös kova kangaspuitten kolisuttaja. On mattoa ja poppanaa joka lähtöön täällä = ) Lapsena istuin siinä vieressä ja tärkeänä kudoin myös, sittemmin taito ruostunut.
    Kiitos tuosta tunnustuksesta, tosi paljon! Pitääkö mun vaan kopioida se omaan blogiini vai mitä ihmettä?? Eka kertaa kun saan kyseisen kunniamerkin = ))

    VastaaPoista
  2. Minusta olisi kiva paukuttaa kangaspuita, jos joku laittaisi loimet. Olen kerran kokeillut ja se oli kivaa.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kangaspuut ! Minä istuin pikkutyttönä tätini vieressä kun hän paukutteli mattoja tulemaan :)
    Kauniit värit sinulla on kuteissa.

    VastaaPoista
  4. Voi mikä aarre teillä! Me teimme mattoja koulun käsityötunnilla. Minun mattoni oli valkoinen.

    Herkullisia kuteita!

    VastaaPoista
  5. Vitsi mitä herkkuvärejä oletkaan leikellyt! Kutomisesta minäkin haaveilen, siten joskus kun olisi aikaa. Mutta kuteitahan voisi toki leikellä jo valmiiksi...

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa hauskalta :). Käsityö tunnilla tuli kouluaikoihin tehtyäkin hieman tuota puuhaa..

    VastaaPoista
  7. Tuohon maton virkkaamiseen jää sitten totaalisesti koukkuun, eli peruuta tulevien viikkojen muut menot! =)

    Odotan mielenkiinnolla, millaisen ihanuuden saat aikaan. Minulla olisi takaraivossa mietinnässä musta-valkoinen soikea matto...

    VastaaPoista
  8. Huomenta kaikille!

    Kotivalo: joo-o, jos vaan tykkäät tunnustuksen julkaista omassa blogissa, niin kopioit kuvan sinne :)

    Nonna: soikeaa mattoa minäkin tässä mielessä pyörittelen.. Kahtotaan! :)

    VastaaPoista
  9. ihanat värit noissa kerissä...
    minä näin viime yönä unta kangaspuista! anoppilassa seisoopi yhdet kangaspuut ja minun omat (?) ovat osissa lapsuudenkodissani. tulen tuskin koskaan kutomaan mattoja, joten molemmat pitäisi laittaa myyntiin jossain vaiheessa.
    mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  10. Ihanat värit kuteissa :) Lopputulos ei voi olla muuta kuin iloinen ja ihana!

    VastaaPoista
  11. Ihanat värit! Minullakin olisi mattoprojekti odottamassa. Päätin jättää kesken jääneen silleen ja kokeille sitä sellaisenaan huvilan makkariin ja tehdä uudet tuvan puolelle. Ostin putkilokudetta (?), sen pitäisi olla tasalaatuisempaa.

    Tuhannet kiitokset tunnustuksesta!

    Korut ovat valmiit ja minun piti laittaa ne tänään postiin, mutta huomasin aamulla, että tytön hoitajalle tehty rannekoru oli venähtänyt eli ihan kuin "kuminauha" olisi löystynyt tytön kuljetellessa korua ympäriinsä. Olen niin uusi näissä hommissa, etten tiedä missä vika. Teidän koruissa on samaa siimaa. Mitä tehdään laitanko silti postiin ja katsotaan miten käy? Vai laitetaanko vaijeriin ja lukot?

    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
  12. Kudepallot on niin kauniita. Laitan omat näkösälle, ennekuin virkkailen niistä jotain. Samaisen mummun yläkerrassa, josta blogissa kirjoitin, on puutkin. Kesälomalla voisin käydä yhden maton paukuttamassa. Sopisivat tänne rintamamiestaloon. Näin kyllä ajattelin viimavuonnakin.

    Kun kerran saa ne loimet paikoilleen, niin homma helpottuu kun voi vain solmia lisää lointa edellisen jatkoksi (ellei vaihda leveyttä)

    Tulee ihan matonkutomis himo kun ajattelee!

    VastaaPoista
  13. Onpa kiva huomata, että täältä löytyy moni mattonkutomis-innokas :) Olispa ihana levittää lattialle matto, jonka on itse paukuttanut..!

    Vekarus: laita tulemaan vaan, voidaan sitten täälläkin päässä "kiristellä", jos tarve vaatii :)

    VastaaPoista
  14. Ihanat, heleät kesäiset kerät kudonta/virkkausmateriaalista. Niistä on varmaan mukava tehdä mattoa etenkin, kun tietää vielä tilkkujen alkuperän. Minun lapsuudessani äitini ja mummoni kutoivat mattoja mummolan aitassa. Itse en ole koskaan kutonut, mutta ostin keväällä ompelukoneen ja pääsin jonkinlaiseen käsitöiden tekemisen alkuun :)

    VastaaPoista
  15. Suloisia kuteita - ihanat värit <3

    Mattojen kutomiseen jää koukkuun...itse tein muutaman maton esikoista odottaessani :)
    Kuteita on minullakin valmiina vaikka kuinka, kun vain saisin opetelluksi virkkaamaan niin tekisin musta-valkoisen pyöreän maton!
    Niin ja onhan minulla kangaspuutkin varastossa, anoppi luopui omistaan kun tuli paha pölyallergia. Enää ei puutu kuin tila, jonne puut voisi pystyttää ;)

    Mukavia matontekohetkiä sinulle!

    VastaaPoista
  16. Oioi, mitä aarteita!
    Itse en ole mattoja kutonut, kun joskus nuorena koittanut.
    Trikookudetta ajattelin kesäksi hankkia ja yrittää mattoa virkkaamalla. Ulkona kun on niin kiva tehdä ne pölyiset hommat!

    VastaaPoista
  17. Olinkin jo ihan unohtanut, että mullakin on aitassa pelastettuna mummun vanhat kangaspuut. :) Nekään ei ole kasassa, eikä mitään hajua miten kasataan - en ole ikinä edes vierestä katsonut kun mattoa kudotaan. No, olkoon siellä vielä jonkun vuoden inspiraatiota odottamassa...

    Ihanan värisiä noi kuteet! Kyl noita kelpaa virkkailla! :)

    VastaaPoista
  18. Hej!
    Vilka fina färger!
    Kul att din svärmor ska lära dig o din syster att göra mattor:)

    Kraam Jenny

    VastaaPoista
  19. Ihanan heleät värit kerissä. Noista tulee kivan kesäinen matto. Muakin huvittaisi kokeilla sekä maton virkkaamista että myös sellasta tilkkumattoa, jossa tilkuista ommellaan pohjan päälle kuin nukkaa.

    VastaaPoista
  20. Kivan väriset kuteet. Tulee ihana matto, jos noista virkkaat! :)

    VastaaPoista
  21. Ihanan väriset kuteet! Noista tulee tosi kiva matto :)

    VastaaPoista
  22. Tulee ihanan värisiä mattoja. Just miun makuun:)

    VastaaPoista
  23. Voin kertoa, että mattojen kutominen on ihanan puuhaa! Todella rentouttavaa ja siinä saa pinessäkin ajassa paljon aikaan.
    Ja nuo kuteet ovat aivan mielettömän kauniissa väreissä. Haluan pian nähdä lopputuloksen :)

    VastaaPoista
  24. Kangaspuut ovat jääneet minultakin aivan kokeiluasteelle. Mutta sitten joskus! Sievän värinen tulee matostasi!

    VastaaPoista
  25. Minulla kolme säkillistä leikattuja kuteita, mutta olen yrittänyt saada paikkaa missä voisin alkaa kutoo, täällä kaupungissa on niin vaikeaa löytää sellaista paikkaa, niitä ei liioin näytä olevan.

    VastaaPoista
  26. Kauniit värit kuteissa. Varmasti tulee ihana virkkaustyö! Tässähän itsekin innostuu...jospa vaihtaiskin kalalangan virkkaamisen välillä kuteisiin. Niitä pitäis vaan ensin leikellä. Mielenkiinnolla odotan mitä sinä noista teet!

    VastaaPoista
  27. Ihanat värit kuteissa! Minulla on ihan sama virkkuuajatus, kun saisi vain aikaiseksi.

    VastaaPoista