tiistai 31. joulukuuta 2013

2013.


Highlights of the 2013:

Imatralla sukuloimassa tammikuussa.

Samalla reissulla treffattiin Anni♥ perheineen.

Talvi oli ihanan luminen!

Severin huone rempattiin alkuvuodesta.

Samoin Oskarin.

Kuten kylppäri ja saunakin.


Neuletakki valmistui. (tää on VAU, tein sitä pari vuotta!)

Askaroitiin ja touhuttiin lasten kanssa perinteisesti.

Samoin sisusteltiin yhtä intohimoisesti kuten ennenkin.

Oskari täytti 7 vuotta huhtikuussa.

Kevät ja pihatyöt.

Samulihauva siirtyi lihaisimmille maille, tässä jäähyväiskuva.

Kesä tuli. Pitkä ja kaunis!

Ja sitten Kelorantaa, jee!



Koko kesän lähes asuimme mökillä. Ensi kesää odotellessa...♥

Juhannukseksi roudasimme uuden hienon keittiönpöydän mökille, kiitos P vielä avusta :)


Mukavia reissuja saaristoon.

Severin 2-v synttärit vietettiin mökillä ihanien ystävien ja sukulaisten kera.

Saimme mökkivieraaksi mukavia kavereita ja ystäviä!

Venereissua Utöön ei sovi unohtaa, se oli jännä se! :)

Pojat saivat yhden uuden serkun tänä vuonna♥

Koulut alkoivat elokuussa. Olemme molemmat ekaluokkalaisia, sekä minä että Oskari :)


Eka oma tekstiiliprinttini onnistui aika hyvin, ja osallistuin pariin myyntitapahtumaan osuuskunnan kautta.

Juttu Kelorannasta ilmestyi 10/2013. Hieno juttu ja kansikuvaan pääsy oli mahtava yllätys! :)

Sain kutsun Indiedays-portaaliin, ja kekkereisskin käväisin lokakuussa.

Sitten tuli joulu, ja melko maltilliset valmistelut.

Joulu pyhällä. Aattona katsoin vuorotellen joulurauhan julistusta sateisesta Turusta, sekä postikorttimaisemaa ikkunasta...





Vuoteen mahtui jälleen paljon mukavaa ja vauhdikasta.
Eniten muutoksia on tuonut opiskelujeni aloittaminen ja kiireeseen opettelu.
Onneksi olemme saaneet olla perusterveitä ja onnellisia,
sitä samaa toivon ensi vuodellekin.

Kuten teille kaikille siellä ruutujen toisella puolella!
Ihanaa, iloista, mukavaa, onnellista vuotta 2014!

♥ Teija



14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia melkoisen tapahtumarikkaasta vuodesta! Toivottavasti ensi vuosi on vähintään yhtä hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Onnea uudelle vuodelle myös sinne teidän perheelle :)

      Poista
  2. Oikein mukavaa uutta vuotta 2014 teille kaikille! Tuokoon uusi vuosi mukanaan kaikkea mistä olet haaveillutkin!

    VastaaPoista
  3. Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2014 !!!

    VastaaPoista
  4. Kaikkea hyvää ja onnellista vuodelle 2014!! Lupaan tämänkin vuoden piipahdella sun blogissa ja imeä täältä kauneutta ;) Puss!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puss sulle sinne vaan♥ Pidetäänpä yhteyttä ensikin vuosi :) (vaikka kiirettä pukkaa varmasti yhtälailla, ja tulen todennäköisesti olemaan yhtä huono blogiystis kuin tänä syksynäkin, hmph!)

      Poista
  5. Mukavia muisteloita! Onnellista&kivaa tätä vuotta, Teija :)

    VastaaPoista
  6. Valoisaa, kaunista uutta vuotta Teija! Sinulle ja perheellesi! Kiva oli nähdä tuo kuvakavalkadi!

    VastaaPoista