perjantai 11. huhtikuuta 2014

Sisustushaaveita *Porttilaan*




Kodin1


Ikea

TÅRNBY Matto, kudottu IKEA Matto on käsin kudottu ja yksilöllinen.
Ikea






Tine K

Ikea



Niin, kaipa sitä jo haaveilla saa... 
Vaikka Porttilan suhteen ei olla likikään vielä sisusteluasteella :)
Mutta saattekohan näistä kuvista ideaa, 
että minkälaista fiilistä olen hakemassa? 
Osa jutuista on jo hankittuna, osa löytyy kotoa jo ennestään. 
Sisustus saa muotoutua osaksi itselläänkin, 
liian tiukkoja raameja tiettykään ei saa olla! 

Mitään suurta ja kallista ei onneksi tarvitse hankkia. 
Viimeksi käydessämme veimme Porttilaan jo keittiö pirttikaluston, 
sen Kelorannan vanhan valkoiseksi maalatun.
Sohva hankittiin kuin tilauksesta blogiystävältä käytettynä.

Seuraava remppapäivä on suunnitteilla pääsiäiseksi. 
Sitten viime kerran on jo pientä edistystä tapahtunut: 
peltimies kävi asentamassa tikkaat sekä hoitotason katolle. 
Nuohooja on tilattu, se onkin sitten jännittävää se! 
Sormet ja varpaat pystyyn, että piiput ja tulisijat olis kunnossa!

Parit kuvaset vielä loppuun, jottei totuus unohtuisi... ;)


Alkoihan sitä hirttä sieltä pilkottaa...

50-luvun sohvapöytä säilytetään, pientä ehostusta vaan!

Severin tuleva mökkisänky, ehkä joku rauhallisempi väritys?

Tällainenkin moderni hömpötys on joskus rakennettu -> purkuun.

Ehtaa lautaa löytyi muovimattojen alta, jes!

Että jotta silviisii. On niin ihana suunnitella! 
Mutta toteuttaakin täytyy... hiljaksiin :)

♥ Teija






12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On on! Just sellanen nyt kaikki heti-fiilis, mutta hiljaakin hyvää (parempaa) tulee :)

      Poista
  2. Kyllä siitä ihana tulee. Mutta miksi puratte suihkun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkelis Krisse! Tullee tullee, joskus vuosien päästä..? ;) Suihku puretaan, kun halutaan talosta mahdollisimman alkuperäinen, ilman vesijohtoja ainakin. Kantovesi, ulkowc, yms. Ja ehdottomasti halutaan varmistaa, ettei oo koseutta tuon kopin ympärillä!

      Poista
  3. Hui! Ihania realismikuvia! :) Tutkittehan kunnolla suihkun ympäristön, että ei ole vaan kosteus muhinut missään. Nuo jälkikäteissuihkuviritelmät ovat välillä melkoisia pesäkkeitä!
    Kyllä saan fiiliksen noista sun hankintakuvista! Ihana siitä tulee? Mites Keloranta? Riittääkö aika molempiin?
    ps. Olenko minä inhorealisti? Ihanaa päivää ja iltaa sulle tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou, ei haittaa yhtään inhorealismisi :) Realisteja ollaan täälläkin päässä! Mies on rakennusalan yrittäjä, joten jos mä joskus eksynkin haaveisiin, niin palautus maan pinnalle tapahtuu nopeesti ;) Sans sitä, mahdetaanko ikinä ehtiä ees Porttilassa olla? Lähinnä ajatuksena on se, että kun talo on mummun kotipaikka, niin halutaan hänen vuokseen laittaa paikkoja kuntoon.. ja silloin tällöin sit piipahtaa paikalla. Siksipä mahdollisimman simppelit ja huoltovapaat ratkaisut ihan kaikessa. Tosin ilmaan sit on jo heitelty kavereille, että paikkaa sais lainata kaikki mummolaromantiikkaa kaipaavat :))

      Poista
  4. Keltainen sänky on aika ihana sellaisenaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Mitä enemmän oon kuvaa katsellut, niin sitä enemmän sen ennalleen jättäminen kiehtoo :)

      Poista
  5. On siinä teillä projektia, vaan olen niin varma että sun ihanan rennolla otteella siitä tulee lopulta aivan mahtava, tyylikäs, kaunis ja viihtyisä! :) Silti: tsemppiiii! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina kiitti! "Muutama" remppapäivä viel sitä ennen! :D

      Poista
  6. Se on täydellinen. Harmi että tuollaisia nuinkin alkuperäisessä kunnossa olevia löytyy enää niin vähän. Kyllä siihen tunteja kuluu mutta on se sen arvoista. Niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana Piupau♥ Kyllä sitä hyvä tuleekin! Täytyy koettaa pitää päämäärä selkeenä mielessä, niin sillä voimalla jaksaa kiskoa muutamia tuhansia nauloja seinästä, esimerkiksi.. :) Iloa sinne!

      Poista