sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kukkuu!





Hengissä ollaan vaikka radiohiljaisuus onkin kestänyt jo tovin. 
Mennyt pariviikkoinen on ollut yhtä hulinaa;
ammattiin valmistuminen, juhlat, pientä biletystä, mökkeilyä koulutoverien kanssa... 
ja yksi aika jännittävä ja haastava työkuviokin tähän ilmaantui, 
mutta siitä lisää tuonnenpana! :)

Tämä viikonloppu vietettiin vihdoin Kelorannassa perheen kanssa♥ 
Perjantai-ilta oli kuin linnunmaito, mutta loppuaika kärvisteltiinkin sitten aikamoisessa tuulessa. 
Uskon ja toivon kuitenkin lomakelien saapuvan, 
viimeistään sitten heinäkuulla, kun itse aloitan lomailun ;)

Oloni on hieman haikea ja tyhjä opiskelun päättymisen vuoksi, 
mutta toisaalta se on avannut kuitenkin joitakin ovia, joiden taakse olen uskaltanut kurkistaa. 
Ja aion kurkistella jatkossakin, suorastaan avata ryminällä!

Ihanaa ihanaa kesäviikkoa teille blogiystävät ja muutkin tutut! 
Nautitaan tästä hetkestä, kun kesä on vielä edessä...

♥ Teija





8 kommenttia:

  1. Perjantai oli kyllä upea päivä! Ensi kertaa ilmassa oli oikeaa kesän tuntua,
    terassilla tarkeni tepastella jopa teepparissa, ihan mahtavaa!

    Kiva kuulla, että luvassa on mukavia juttuja työrintamalla, tsemppiä niiden pariin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin on onneksi tämäkin perjantai♥ Ihana lähteä saareen tällaisessa kelissä, vihdoinkin lämmintä!♥ Työrintamalla kiireistä, onneksi jälleen vaan mukavia sellasia!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina♥ Ja todellakin, mökkimme on aivan ihana meidänkin mielestä :)

      Poista
  3. Ihanaa, että uusia ovia on jo auennut! Täällä halkean uteliaisuudesta... Mukavaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, odotellaan vielä hetki ;)

      Ihanaa alkukesää sinne myös! Tai kohtahan on jo juhannus, eli keskikesässä taidetaan mennä.. jotenkin heinäkuu on itselleni vasta se todellinen kesäkuu :)

      Poista
  4. Radiohiljaisuus on joskus tarpeen :) Sulla on suuri rutistus takana ja ihana kuulla, mitä jännää on tulossa!
    Nautitaan auringosta ja kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan nautitaan!♥ Ei oikein itsekään usko, että minkälaisen prässin läpi sitä on mennyt. Jotenkin kaikki on sujunut melko helposti kuitenkin.. nyt vaan toiveikkaana tähyämään tulevaisuuteen :)

      Poista