keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Ikean kesä 2016, omat tärpit.




 Tulevan kesän Ikeamallisto miellytti tänä vuonna silmää sen verran, 
että poimin sieltä muutaman suosikin, ajatellen Kelorantaa. 
Mökillähän me suurin osa kesää vietellään, ja tähän aikaan vuodesta alkaa jo takajalat sutia kohti saarta...
Vappuna sitten viimeistään aloitetaan!




 Kelorantaan sopii tosi hyvin just tällainen sinivalkoinen värimaailma.
Harmaat kelot imevät sisätiloissa helposti kaiken valoisuuden, 
joten makkarin parisänkyyn kaavailen tätä vaaleaa ja kevyttä päiväpeitettä. 
Entinenkin on kiva, pehmeä ja muhkea, mutta ehkä aavistuksen synkkä sävyiltään.





 Pari uutta sohvatyynynpäällistäkään ei olisi pahitteeksi, mutta mulla onkin dilemma. 
Tekstiiliarteesaanihan tekee tietysti kaiken itse? 
Kun on mahdollisuudet vaikka mihin, omiin kuoseihinkin...
Ja höpönlöpön, menisi liian tiukkapipoiseksi :)
Ehkäpä Ikeassa käydessäni hiplailen näitäkin, ja teen sitten vasta päätöksen. 

Sitten päästäänkin kalusteisiin. 
Mitään suuria tarpeita ei ole, ehkäpä tilaus tällaiselle kevyelle kahvitteluryhmälle?
Piha/wc-rakennus valmistunee alkukesän aikana, 
jonka jälkeen sen ja varsinaisen mökin terassit sujuvasti yhdistetään.
Tämä ryhmä sopisi kivasti uuden varaston ikkunan alle aamuaurinkoon...
Seuraavana vuorossa tuolit, joiden kanssa olen kamppaillut jo muutaman vuoden :D
Siis muovia, Kelorantaan?? Täh? Mutta kun. 
Nää ois kyllä niin kätevät ja huolettomat siinä rannassa... 
Ei tarttis siirrellä mihinkään suojaan, ja aikast mukavat istuakin.  
Aikuisten koko muistaakseni about 25 ja lasten 15€. 
Löytyy eri värejä, itseäni tietty miellyttää eniten valkoinen ja sininen :)





Riippumatto on oikeastaan ainoa "pakkohankinta" tulevaksi kesäksi. 
En ole löytänyt kivaa edellisen loppuun kulahtaneen tilalle,
ja viime kesä oltiin jo kokonaan ilman.
Tässä mallissa olisi ainakin sävyt kohdallaan.





Aurinkovoimavalaisimet kiinnostavat myös kovasti. 
Onko jollakin kokemusta näistä? 
Jotenkin skeptisesti ajattelen, että lataavatko ne oikeasti ja palavat sitten illan tullen..? 
Tää alla oleva malli on todella kaunis, 
ja näkisin parin tällaisen oikein hyvin riippuvan saunamökin terassilla...






Siinäpä muutama oma suosikki tulevalta kesältä :) 
Saattavat jäädä kaikki Ikean hyllyyn, tai sitten matkaan tarttuu juttu tai pari. 
Oletko itse jo käynyt hypistelemässä uutuuksia ja mitä jäi mieleen? 

Se on kuulkaatten enää pari kuukautta ja lasten kesälomat alkaa! 
Vastahan se oli se joulu, unbelievable! :D 

♥ Teija


*kuvat Ikea*



10 kommenttia:

  1. Meillä on mökillä Iksun aurinkokenno-valaisimia ja lisää tulee tänä keväänä. Vähän skeptisesti ostettiin niitä kokeiluun, mutta skeptisyys häipyi kyllä heti ensimmäisenä iltana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, hyvä kuulla että toimii! Kehitystä on varmasti näissä valoissa tapahtunut vuosien varrella. Omat kokemukset rajoittuvat niihin maahan tökättäviin :)

      Poista
  2. Minäkin katselin Clasulla valokennosarjoja skeptisesti. Mutta ehkäpä noita voisi kokeilla, sopisi kohta valmistuvalle (remppa suunnitteilla) uudelle kotiterassille. Sun valinnoille peukutan, kelpais hyvin mullekin, you know...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes yes, I know :D

      Tsemppii remppaan! Kyllä se vaan piristää, kun saa paikkoja laiteltua uuteen kuosiin.

      Poista
  3. Onpa hauska päästä kurkkaamaan Ikean kesään! Ihania, raikkaita tekstiilejä
    vaikka täytyy kyllä sanoa, että rouvan oma tuotanto pesee ne mennen tullen :)
    Joppe on haaveillut, että hankittaisiin möksälle sellainen "polyrottinkipesä",
    jossa hän voisi ottaa nokoset, sillä aikaa kun mä lojun aurinkotuolissa.
    Riippumatto olisi kyllä visuaalisesti kauniimpi lepopaikka...

    Aurinkoisia ja energisiä kevätpäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIhhih, taidankin tietää mitä pesää se Joppe haikailee! Mahtaako siellä rauhassa saada tirsailla, voisin kuvitella että meidän tenavat ainakin laittais ranttaliksi.. ;) Ja kiitos♥

      Poista
  4. Hah hah...hauskaa kuinka samanlaiset jutut täälläkin tuosta kesämallistosta viehättävät! Itse mietin juuri noita muovituoleja ja riippumattoa. Aurinkokennovalaisimia kävinkin jo ostamassa. Mulla ei ole niistä kokemusta, mutta uskon, että ajavat asiansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä valaisinmallia tarvitsisin kaksi saunamökin terassille katoksen alle.. (mahtaavatkohan katoksen alla muuten edes latautua?). Harmaat kelot ja sinivalkoiset valaisimet♥

      Poista
  5. Ikean kesä -kuvastosta löytyy meillekin sopivaa piristystä. Unelma -vene kaipaisi jotakin ihan pientä päivitystä. ;) Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun liityit lukijaksi :)

      Pitääpä tulla tsekkaamaan, että minkälainen unelma se teidän vene on. Ihan totta, venettä on mukava sisustella myös♥

      Poista