tiistai 5. syyskuuta 2017

Punkaharjun maisemissa.








Voi kääk! Joko siitä on kuukausi aikaa, 
kun perheen kanssa autoilimme Suomea etelästä pohjoiseen ja takaisin?? 
Tässä välissä on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä.
Työt ja koulut ovat jälleen alkaneet ja joulua(!) kohti mennään.

Palatakseni vielä taannoiseen road trippiin, reissumme sujui hyvin.
Ehdimme vajaassa viikossa ajaa Porvoon, Kotkan, Lappeenrannan, Imatran, Kajaanin ja Ranuan  
kautta pohjoisen mökille Pyhätunturille. 
Takaisin huristelimme Kärsämäen, Tuurin ja Tampereen kautta kotiin tänne Turun seudulle. 
Monenmoista näimme ja koimme matkan varrella ja oli melkoisen rentouttavaa vaan 
lennossa suunnitella seuraavaa etappia. 
Yövyimme milloin sukulaisten luona (kiitos!), milloin bookingin kautta varatussa mökkikylässä,
 ja kaikki osui ihan nappiin.

Ihan kaikesta en tohdi bloggailla, mutta Hotelli Punkaharjuun ihastuin niin kovin, 
että pakko julkaista muutama kuva!







Halusimme ajella Punkaharjun maisemareitin läpi, ja hotelli osui kivasti kohdalle. 
Kävelimme pihapiirissä ja ihailimme maisemia ja vanhoja rakennuksia, 
itse asiassa emme pistäytyneet edes kahvilla.
(You know, marisevat mukulat crocseissaan, millon lähetääään...)
Hotelli sijaitsee aivan järven rannassa ja pihapiirissä on myös paikallisia tuotteita myyvä puoti.

Saimi Nousiainenhan se hotellia nykyään emännöi ja on laitellut paikkoja kuntoon. 
Oma hieno tunnelmansa paikassa totisesti on, voi jospa voisi kurkistaa sinne 1800-luvulle...
Jokin retriitti tai sieniretki Saimin seurassa kelpaisi mulle oikein hyvin! :) 

Syyskuun terkkuja

Teijalta♥







3 kommenttia:

  1. Tuota Hotelli Punkaharjua olen kuolannut jo pitkään ja toiveissa on, että joskus siellä lomareissulla yöpyisimmekin; se kun osuu kivasti Pohjois-Karjalan mökkireitin varrelle;)
    Upeaa syksyn alkua, Teija <3

    VastaaPoista
  2. Hei, mekin ollaan oltu tuolla, kun lapset olivat pieniä. Käytiin pulahtamassa laiturilta kimmeltävän kirkkaassa järvessä. Voi, niin monta kertaa ollaan suunniteltu uutta reissua. Vuokrattaisiin asuntoauto ja kierreltäisiin Järvi-Suomessa oikein ajan kanssa. Ehkä ensi kesänä...
    Ja kelpaisi se retriitti/sieniretki Saimin kanssakin ;)

    VastaaPoista
  3. Noissa maisemissa mekin retkeilimme lasten kera uuden karhealla Vivarollamme. Majoituimme teltassa ja minäkin muistan tuon ihanan hotellin ohi kulkeneemme. Se olisikin huippupaikka kahdenkeskiselle lomaselle. Täytynee lisätä toivelistalle! Syysiloja! Tuija

    VastaaPoista