sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Toimelias viikonvaihde.


Tiedättekö sen tunteen, kun välistä ei meinaa saada mitään aikaseksi? 
Että olis kiva tehdä tuota, ja ihana puuhastella tuota...
Siis niiden normaalikotihommien lisäksi. 
Mua vaivaa nykyään useimmiten just se tunne! 
No ihan ymmärrettävää, kun Severi on just siinä iässä, 
että silmät pitää olla selässäkin, ja pyllyä olla pesemässä alvariinsa.
Mutta jostain syystä tänä viikonloppuna tuli tehtyä kivoja juttuja,
ja olen ihan ylimaallisen yllättynyt itseeni. 
Liittyen jouluun of course, nythän on sesonki meneillään!






 Aloin neuloa lovikkalapasia, kun löytyi kiva ohje Kotiliedestä. 
Näitä varmaan kaikille lapsosille pukinkonttiin.
Kaksinkertasella Huopasella tulee nopeesti valmista.



Virittelin valosarjan talolyhtyjen sisään, kiitti Anne vinkistä! 
Nyt palaa tölleissä valot yötä päivää, eikä tarvii pelätä Severin vikkeliä sormia. 
(On se muuten kumma, miten veljekset voi olla niin erilaisia? 
Oskari ei juurikaan ikinä näpelöinyt mitään, mutta tää toinen ei anna minkään olla rauhassa..)




Pari pikkuista kuusta toin vihdoin sisälle asti.
Tää isompi olohuoneessa koristellaan sit pikkujouluna. 






Eilisiltana leivottiin (tokan kerran jo) pipareita! 
Tänä vuonna meijän piparitalo taitaa olla vähän itämaishenkinen... 
Tai sitten tehdään myös pereinteinen tupa tonttuineen. 
Sain viime vuonna kylkiäisenä jostain piparkakkukirjan, 
ja siellä olis aivan ihana Bengtsärin majakan ohje. 
No ehkä sit ens jouluna vaikka??




Perjantai-iltana askarreltiin naisporukassa sytykeruusuja.
En ois uskonut, miten vähällä vaivalla tulee näin kauniita yksilöitä!
Nyt keräämään lisää munakennoja (ennenkuin muutuvat muovisiksi) ja kynttilänjämiä.
Näitä lisää! Kiva lahjaidea jälleen!

Nyt neulomaan lapasia taas :)


Teija



23 kommenttia:

  1. Ihana kokoelma talolyhtyjä, upea tunnelma.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tiedän tuon tunteen. Ideoita tulee vaikakkuinka mutta aika ei vaan riitä toteuttamaan niitä juttuja. Kiva tuo pieni kuusi maljakossa ja nuo kauniit talolyhdyt myös. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti sinne myös! Välistä juu ei millään saa mitään tehtyä! Mutta ah kun saa jotain pientä kivaa aikaseksi, niin on syytä hymyyn :)

      Poista
  3. No oletpas tosiaan ollut toimelias! Kaikkea kivaa siellä syntynyt! Minä en ole vielä oikein lämmennyt omiin joulujuttuihin. Mistäköhän sen tunnelman löytäisi? (Hyasintit ovat ulkona, että eivät vielä aukeaisi, pikkukuusi metsässä vielä ja tähtivalo laittamatta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl sääkin vil kerkiit! Ja kokoajanhan siellä syntyy markkinoille kaikenlaista ihanaa! :)

      Poista
  4. Ihana talokoelma!
    Mulla on kans puikoilla lovikka lapaset tulossa...on vaan jääny vähän vaiheeseen...

    Kivaa sunnuntain jatkoa!
    -k-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin jää usein vaiheeseen! Mut nyt rutistetaan loppuun asti! Villatakin tekele on mulla myös vaiheessa, mutta tehään nyt näitä joulujuttuja ens :)

      Poista
  5. Hienoja pipareita! Talonrakennukseen oliskin kiva jo ryhtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta tuli aika hauska ja erilainen piparirakennelma tällä kertaa :)

      Poista
  6. Talot on hienoja,ihana kun niit on noin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pikku hiljaa vuosien varrella oon keräillyt.

      Poista
  7. Noi piparinorsut miten hellyyttäviä♥Meillä kun Onni oli pieni vanhassa kodissa poltettiin kynttilöitä paljon.Poika ei koskaan koskenut niihin tai muutenkaan mun tavaroihin.Meidän tyttö repii kotona kaiken alas.Koskee jokaiseen mun tavaraan.Kynttilät kaikki noiden mun vanhojen kaappejen päällä jos niitä joskus poltellaan.Lapset on niin erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tosi erilaisia! Mä oon luullut, et tytöt on aina rauhallisia :D

      Poista
  8. Ihanan näkösiä puuhia. Ja vitsi mitä pipareita! Meillä just muksut koristelee keskenään, tulee ihan sellasta omanlaistaan taidetta... ;)
    Noi talolyhdyt on kyllä hurjan kauniit, edelleen! <3

    -Päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oskun koristeluita mä en ehtiny viel kuvaamaan, mut niistä vast tulikin hienoja!

      Poista
  9. Olet kyllä ollut tosi toimelias, ihania olet puuhaillut! Ja nuo talolyhdyt on niin suloiset ja hyvä idea tosiaan laittaa koristevalot niihin sisälle, sopisi meillekin paremmin! ;) Ja namskis, mitä pipareita ootte ehtineet leipomaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhdyistä tuli kivat ja turvalliset tollai valojen kanssa, suosittelen :) Ja piprujakin paistellaan armaan viel monet kerrat, mikäli vanhat merkit paikkaas pitää ;)

      Poista
  10. Ai fiil juu sistah! Mulla on just se sama tunne, kaikkea kivaa olis kiva tehdä, mutta aika ei riitä eikä aina tiedä mistä aloittais, kun olis sitä aikaa! Huoh. Jospa se tästä.. Kohta en enää taivu tekemäänkään vaikka haluaisin :D
    Nuo lapaset näyttää NIIN kivalta! Mutta en ota mun to do-listalle, en oo ikinä edes tehnyt lapasia muille ku vauvoilla tumppuja ;)

    Terkut!

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijuu, sullahan on jo aikamoinen masu tietty! :) Ja lapaset tuli tosi nopsaan, parissa illassa. Sopii mun mentaliteettiin :)

      Poista
  11. Voi vitsi, mulla on se tunne nykyään AINA ;D olis niin paljon kivaa puuhaa mutta on niin vähän vapaita hetkiä...se kai siitä saa, kun on noita mutukoita neljin kappalein siunaantunut :) ja nuorimmainen, juu, samanlainen näprääjä taitaa olla kuin Sebukkakin. Koko ajan saa katsoa, että mitä nyt on suuhun menossa ja mitä nyt kaivetaan kaapista! Mutta on toi niin mainio ikä!

    VastaaPoista
  12. Niin ja sitähän mun piti alunperin kommentoida, että ihania juttuja oletkin puuhannut! Hyvä sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just, suuhun täälläkin sebu kaiken tunkee. Osku saa olla tosi varovainen nippeleiden ja nappuloidensa kanssa! Mutta joo, ihana ikä muuten, nyyh, miten aika menee ihan liian nopsaan! :')

      Poista