lauantai 5. lokakuuta 2013

Pikkuisen punaista.





 Punaiset väripilkut ovat jo alkaneet lisääntyä kodissamme.
Se ennakoi jo väkisinkin joulun saapumista...
Jollei joku sitä jo tiedä, 
niin jouluhulluksikin minut voisi luokitella! :)

Tykkään miettiä ja pohtia ja valmistella tulevaa talven juhlaa jo hyvissä ajoin. 
Ja jos mahdollista, 
päästä mahdollisimman vähällä ostohysterian suhteen.
Ikääntyminen vai mikä, 
mutta lahjoja en ole stressannut enää pitkään aikaan. (Jos ikinä.)
Tärkeintä on joulun tunnelma ja rauhoittuminen!
Ja joo, lapsille tietty lahjat! :)

Ettehän voi olla huomaamatta ihania pullukkakärpässieniä, 
jotka tilasin Nonnalta Kärpässienikaupasta







Tänään aion hilata ekat talvivalot jo vitriinin päälle, 
ja ehkäpä koota talokylän myös sivupöydälle... 
Viime vuonna tähän aikaan saattoi makkarissa palaa jo eka tähtivalokin ikkunassa? 

Oikein oikein suloista viikonloppua lukijoille toivottelen, 
ja lähden siivoamaan tällä kertaa yläkertaa. 
Legot ovat vallaneet ne neliöt aivan tyystin... jo monta kuukautta!
Täällä tuulee niin kovin, että ulos ei tee mieli mennä. 
Eikä Sepukan flunssakaan siitä hyvää tykkäis.

♥ Teija



24 kommenttia:

  1. Kaunista jouluista ja vielä kaunista. Minäkin olen täällä
    siivoillut kesän jäljeltä....etusijalla ovat olleet komerot
    kaapit ja laatikot,että joulua kai tässä jo mietiskelen.
    Syyslomalaisia tulee ensi perjantaina Hämeenlinnasta
    ja seuraavana perjantaina Harjavallastä,joten touhua
    riittää <3:llä Imatralta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Raija, terkkuja sinne myös♥ Mulla on koko ens viikko syyslomaa, soittelen!

      Poista
  2. kyllä se on mukava suunnata katseet taas odotettuun vuodenaikaan :)
    juurikin mietin, josko sitä kehtaisi muutamat valoset..juu taidampa kehdata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö jo muutamat valot voi hyvin ripustaa, jollei nyt varsinaisesti vielä jouluvaloja :)

      Poista
  3. Eiii joko puhut joulusta - ihanahan se on, että tulee, mutta täällä iskee lahjapaniikki. Jokavuotinen ja josta en vaan pääse, vaikka kuinka yritän rauhoittua.
    Vaan on toi punainen niiin kodikas väri pieninä pilkkuina, ett kiva kun sitä saa taas lisäillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu punainen on kiva piriste nyt muutenkin, vaikkei ihan vielä joulumielessä :) Mutta ajatuksen tasolla jo... ;) Äläkä ressaile lahjoista vielä, nythän ois hyvä hetki jo pikkuhiljaa alkaa miettiä niitäkin?

      Iloa viikkoon♥

      Poista
  4. Ihanan punaposkiset omenat ja Nonnan sienetkin on kivoja. Minä sytytin jo taloihin kynttilät ja valosarjan. Tunnelmavaloja pimeneviin iltoihin. Yritin saada mieheni ripustamaan ulkovalot, muttei vielä suostunut. :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi noi sienet♥ Ja en mäkään ihan vielä ulkovaloja, vois naapurit ajaa ojaan, jos huomaisi meidän pihalla sellaset jo :D

      Poista
  5. Onpa ihanat kärpässienet!
    Millonkahan täällä kääntyis ajatukset joulua kohti...on ollut ihan liian kiire koko syksyn, etten vielä oo ehtinyt kun vähän glögittelemään. Mut ootellaan nyt vielä ;o)
    Kivaa viikonlopun jatkoa!
    -k-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glögitellä voiskin jo, taitaa kaapista löytyä joku viime jouluinen tölkki.. :)

      Poista
  6. Ihanat kuvat ja tunnelmat. Mulla on jo vaikka mitkä kynttilät ja talot esillä, valoja ei vielä vitriinin päällä (mutta tässä kuussa tulevat kyllä... ) ;)
    Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Taina♥ Kyllä nyt lokakuussa voi jo vähän alotella, hyvinkin, eikö vaan??

      Poista
  7. Musta valot tuo mukavasti fiilistä sisälle nyt on alkaa tulemaan pimeä jo niin aikaisin. Joulunodotuksesta kai sekin kertoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vielä en saanut viikonloppuna talokylää esille, mutta kaapin päälle kyllä yhdet viritin. Pimeys vaatii ehdottomasti muutamat kivat valot sinne sun tänne!

      Poista
  8. Suloiset syyskoristeet nuo kärpässienet ja mikä ihanan nostalginen jakkara :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö oo ihanat kärpässienet??♥ Jakkara on aikaisempi kirppislöytö tältä vuodelta, kovassa käytössä, kun pojat riitelee siitä jatkuvasti ;)

      Poista
  9. Ihania kärpässieniä roikkumassa ja lattialla :-)

    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
  10. Upeat kärpäsienet. Meillä alkoi päiväkodissa väriviikot ja tällä viikolla värinä on punainen. Mukavaa viikkoa sinne, koulu intoa! Loma häämöttää!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tänään alkoi loma, ja kovasti odotettu sellainen :) Touhua ja tohinaa!

      Poista
  11. Jee, hienoa kun joku uskaltaa reilusti puhua jo joulusta lokakuussa!! Mä olen pyhästi päättänyt tänä vuonna aloittaa joulupynttäyksen ajoissa, eli marraskuun alkaessa, sillä sitten kun pikkujouluviikonloppu koittaa marraskuun lopussa niin haluaisin kerrankin, että koti olisi jo silloin valmiina jouluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, ajoissa on aloitettava :) Ihan jo siksikin, että opiskelut haukkaa niin suuren osan nyt elämästä. Pikku hiljaa, vähän kerrallaan? Iloitaan valmisteluista! :)

      Poista
  12. Eikä miten ihanat sienet! <3 Meempäs seikkailemaan tuonne kärpässienikauppaan!

    VastaaPoista