keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Keskiviikkohämyilyä.









Sateinen keskiviikko, pitkästä aikaa. 
Sade tuntuu tänään virkistävältä ja maisema kauniin syksyiseltä. 
Lomamme aikana oli pihanurmikot jo peittyneet keltaisten lehtien alle, 
hurmaavan näköistä suorastaan♥

Keskiviikko on tällä hetkellä lähes viikon odotetuin päivä itselleni. 
(Ehkäpä perjantai kiilaa kuitenkin vielä himpun verran edelle?)
7 viikkoa sitten aloitin nimittäin juoksukoulun, ja ryhmämme kokoontuu keskiviikko-aamupäivisin. 
Tänään oli eka kerta kun treffattiin sateessa, mutta eipä se tahtia haitannut. 
Kirjoittelen varmasti jossakin vaiheessa lisää tästä uudesta harrastuksestani, 
mutta sen verran voin paljastaa, että nyt hölkkään jo sujuvasti 40 minuuttia putkeen.

Viimoisissa kuvissa muuten eilinen löytöni kierrätyskeskuksesta. 
En voinut vastustaa, suloiset pojat lämmittelemässä takan äärellä. 
Taustassa lukee vuosiluku 1922, pitäneeköhän paikkansa... 

Tunnelmallista, suloista, syksyistä viikon puoliväliä!

♥ Teija






2 kommenttia:

  1. Keskiviikko on minullekin mieleinen päivä, on nimittäin illalla maton kudontakurssi. Vaikka saanhan vaikka joka päivä mennä kutomaan.
    Täälläkin satoi koko aamupäivän, vaan nyt paistaa aurinko.
    Sinulla on lämpimät tunnelmat siellä tuikkujen loisteessa. Arvaa mitä; isoäidilläni oli ihan tuo sama kuva seinällään! Kuvan iästä tai maalauksesta, josta se varmaan on kuvattu, en kyllä osaa mitään sanoa.
    Mukavaa päivän jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no jopas sattui! Matonkutominen on hauskaa puuhaa, puiden valmiiksi laitosta en sitten tykkääkään yhtään... opiskeluaikana se oli ainoa inhokkijakso! :D

      Eikä, oliko? Itse en ole tätä kuvaa missään aikaisemmin nähnyt, kolahti kovasti♥ taulun takana lukee vanhanaikaisella kaunolla: Onnitteluni 4.11.1922, Jaques Häglund. Mielestäni teippaukset ovat alkuperäiset, mutta mene ja tiedä :)

      Oikein mukavaa loppuviikkoa sulle Krisse♥

      Poista