maanantai 31. elokuuta 2009

Eka Tunnustus!


Sain viime viikolla ihka ekan tunnustuksen,
Kesän Lapselta. Iso kiitos vielä hänelle!
Iloistuin tästä tosi paljon!
Kiva jos blogiani on kiva seurata, ja
se tuottaa jonkun näköistä iloa jollekin :)
*
Sen tarkempia sääntöjä en tälle
tunnustukselle tiedä, mutta haluan jakaa
sen eteenpäin muutamille blogeille,
joista itse saan iloa tai ispiraatiota:
*
Arjen ihuuden Vanamolle,
Helmen talon Sannulle,
Sinisen oven takana asuvalle Sirkalle,
Idyllin Marialle, sekä
*
Mukavaa viikkoa kaikille !
*
♥Teija

Tunnelmia perjantailta.







100 rapua,
10 ystävää.
Kaunis perjantai-ilta.
Olutta, viiniä, snapsia.
*
Jäi mukava muisto elokuusta.
*
♥ Teija

tiistai 25. elokuuta 2009

Meiltä kotoa.

Tykkään kodistamme, jossa olemme asuneet nyt
kuutisen vuotta. Pinta-alaa on
kaikkinensa n. 400 m2, kolmessa kerroksessa.
*
Yksi asia vain tökkii:
seinät, jotka ovat kaikkialla lasikuitutapettia.
Muuttaessamme tänne seinät olivat iloisen keltaisia
tai vihreitä, listatkin sävy sävyyn.
Ihan ensimmäiseksi seinät maalattiin
kauttaaltaan maalarinvalkoisella.
*
Siinäpä sitä olisikin urakkaa, jos haluaisi
pinnat sileiksi maalatuiksi seiniksi,
tai päällystää ihanilla tapeteilla!
*
No eipä anneta moisen seikan häiritä toistaiseksi.
Tänään heiluin taas vaihteeksi kameralla,
tässä näytteitä.
Oskarin oma nojatuoli olohuoneessa.


Ruokailuhuoneen sivupöydälle vaihdoin jo
punaiset kynttilät, tulevien rapujuhlien teemaan liittyen.

Takan päältä.
Tästä Nunnauunin takastakaan en kauheasti tykkää.

Mr tuleva merikapteeni, kirpparikehyksissä.

Miehen tädin tekemä varpukranssi parin joulun takaa,
sprayasin sen vaan valkoiseksi.

Ja toinen viime joululta.
Sai maalit pintaan viime viikolla.

40-vuotislahjani miehelle.
Piirsin valokuvasta, Oskari siinä n. vuoden ikäinen.

Tuoli anopin mummulasta.
Taitaa olla n. 150-vuotias, tuoli siis :)
Tekeillä oleva pipo siskon 3-vuotiaalle,
synttärit sunnuntaina.
*
Nyt jo kynttilätkin palavat.
Mukavaa viikkoa kaikille!
*
♥ Teija

maanantai 24. elokuuta 2009

Fiskars 23.8.2009

Vietimme pitkästä aikaa viikonloppua mantereella,
koti- ja työasioita hoidellen.
*
Eilen aamusta ehdotin miehelle extempore
reissua Fiskarsin ruukkiin, kun sinne olen jo pitkään havitellut pääseväni.
Olipa todella viihtyisä ja idyllinen paikka!
Mielenkiintoisia museoita, näyttelyitä, puoteja, kahviloita...
Kuvat kertokoot puolestaan.






Café Antiquen korvapuusti voitti jätskin mennen tullen,
kylläpäs olikin herkullinen!


Museossa olisin voinut kuvata vaikka kaikki mielenkiintoiset esineet,
paljon katseltavaa menneiltä ajoilta.


Kotia kohti lähdettäessä Oskarikin tuumi, että
"Olipas siellä paljon nähtävää!"
*
Kuvassa näkyvä museoesine taisi kyllä olla se kiinnostavin...
*
♥ Teija


keskiviikko 19. elokuuta 2009

Kivoja päiviä.


Olen nauttinut viime päivistä.
Taidan olla sittenkin syksyihminen.
*
Maanantai oli hyvä postipäivä.
Kirjakerhon kirja on tosi inspiroiva!
Hanna Välitalon Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua.
Taas kerran voin suositella.
*
Ja sitten tuli myös ihanuuksia Villa Harmoniesta.
Käytännöllistä ja tarpeellista. Satun puoti on ihan huippu,
palvelu ystävällistä ja nopeaa!
Sain tänään valmiiksi viinkonloppuna aloittamani kaulahuivin.
Aivotonta oikeaa silmukkaa rivi rivin jälkeen ja
Voilà! Eräs lähipiirissä on valmis lahjottavaksi.
Heti putkeen aloittelin jo pipoa mallia 2-vuotias.
Eräs mallia 3-vuotias on myös kovin kiinnostunut käsitöistä.
Olenkin koonnut jämälängat hänen vapaaseen käyttöön.
Virkkuukoukku heiluu ja langat muuttavat muotoaan...
(Sekaisemmiksi :)

Ja tällaista myös tänään.
Sienestäminen on minulle aivan järjettömän
himokasta hommaa, mutta se perkaaminen...
Metsässä en osaa sieniveistä käyttää, pitäisi kyllä opetella.
*
Ja vielä vadelmahilloakin ehdin keitellä satsin.
tuli tosi hyvää! (Sanoo mieskin)
Miten mä en ole aikasemmin tajunnut
hillosokerin helpoutta ??
*
Kellari kaipais lisää hyllyjä...
*
♥ Teija

maanantai 17. elokuuta 2009

Mökkipuuhia.




Viikonlopun mökkeilyssä oli jo syksyn tuntua.
*
Poimittiin mustaherukoita naapurin Lailalta.
Tehtiin puita.
Teki mieli neuloa villaista.
*
Hiukan myös maalailin. Hyllylevyjä keittiöön,
ja syöttötuolikin sai vihdoin pintamaalin.
Tuolia ei enää tarvita, ja palautamme sen ehostettuna
naapurimökille, seuraavalle tarvitsijalle.
*
Seuraavat kuvat ovat saunamökiltä.



Saunakamari kaipaisi pientä ehostusta.
Periaatteessa tykkään kyllä takasta,
mutta suunnitteilla on tiiliseinän slammaus valkoiseksi.
Toisi valoisuutta. Seinän toisella puolella olevan
saunan seinät slammaattiinkin jo
muutama vuosi sitten.
Ja sitten uusi vuodesohva,
joku kiva säilytyssysteemi...
*
Suunnitelmia olisi vaikka muille jakaa..!
*
Viikon alkuja toivottelee
*
Teija

maanantai 10. elokuuta 2009

Tänään

...Oli hyvä päivä.
Siitä huolimatta, että lomat on lomailtu
ja ollaan palattu arkeen.
Oskari aloitti päivähoidon 5 viikon jälkeen.

Tein kesäkeiton. Riittää huomisellekin.

Hillosin kirsikat. Kilosta tuli 4 tölkkiä.
Taustalla uusin kirjahankinta, Helsingin Hobboksista.
Osuttiin sattumalti sinne, kun viime perjantaina
reissattiin Korkeasaareen.


Aloitin juoksemisen.
Haaveillut olen siitä jo pitkään.
Nyt jonkun blogin kautta (edit. Prinsessa ja auto)
löysin 11 vkon ohjelman,
ja printtasin ulos.
Katsotaan miten käy!
*
Ehkä jo huomasitkin, että blogini nimi hieman laajeni.
Niinhän siinä sitten kävi, että tänne
on alkanut pikkuhiljaa hiipiä muutakin,
kuin pelkästään Kelorantaa.
Harkitsin jo toisen blogin perustamista,
mutta ehkä näin on parempi.
Aika loogisesti sitten vain lisäsin
kotipaikkamme nimen tuohon jatkoksi. :)
*
Mukavia kelejä!
*
♥ Teija

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Houtskari 8.8.2009

Vietimme taas mukavan veneilyviikonlopun.
Houtskari (ruots. Houtskär) on kyllä idyllinen paikka.


Saaristolaismuseo ei ollut harmiksemme auki,
joten matka jatkui ravintolan terassille.
Mainostivat saariston parhaita hampurilaisia,
eivätkä syyttä!



Suomalainen saaristo on niin kaunis. Muuttaisin Houtskariin
ihan tältä istumalta. Tai ainakin viikon varoitusajalla.
Ja jos siellä olisi aina kesä... Eipä silti, kyllä kai
viihtyisin vuodet ympäriinsäkin.
Neuloisin, maalaisin, valokuvaisin,
semmoista puoliboheemia elämää...
*
Ja ei kai sieltä matka Turkuun kestäisi
kuin vaan nelisen tuntia..?
*
Omalla veneellä ainakin puolet vähemmän.
*
Hmmm...
*
♥ Teija