tiistai 31. joulukuuta 2013

2013.


Highlights of the 2013:

Imatralla sukuloimassa tammikuussa.

Samalla reissulla treffattiin Anni♥ perheineen.

Talvi oli ihanan luminen!

Severin huone rempattiin alkuvuodesta.

Samoin Oskarin.

Kuten kylppäri ja saunakin.


Neuletakki valmistui. (tää on VAU, tein sitä pari vuotta!)

Askaroitiin ja touhuttiin lasten kanssa perinteisesti.

Samoin sisusteltiin yhtä intohimoisesti kuten ennenkin.

Oskari täytti 7 vuotta huhtikuussa.

Kevät ja pihatyöt.

Samulihauva siirtyi lihaisimmille maille, tässä jäähyväiskuva.

Kesä tuli. Pitkä ja kaunis!

Ja sitten Kelorantaa, jee!



Koko kesän lähes asuimme mökillä. Ensi kesää odotellessa...♥

Juhannukseksi roudasimme uuden hienon keittiönpöydän mökille, kiitos P vielä avusta :)


Mukavia reissuja saaristoon.

Severin 2-v synttärit vietettiin mökillä ihanien ystävien ja sukulaisten kera.

Saimme mökkivieraaksi mukavia kavereita ja ystäviä!

Venereissua Utöön ei sovi unohtaa, se oli jännä se! :)

Pojat saivat yhden uuden serkun tänä vuonna♥

Koulut alkoivat elokuussa. Olemme molemmat ekaluokkalaisia, sekä minä että Oskari :)


Eka oma tekstiiliprinttini onnistui aika hyvin, ja osallistuin pariin myyntitapahtumaan osuuskunnan kautta.

Juttu Kelorannasta ilmestyi 10/2013. Hieno juttu ja kansikuvaan pääsy oli mahtava yllätys! :)

Sain kutsun Indiedays-portaaliin, ja kekkereisskin käväisin lokakuussa.

Sitten tuli joulu, ja melko maltilliset valmistelut.

Joulu pyhällä. Aattona katsoin vuorotellen joulurauhan julistusta sateisesta Turusta, sekä postikorttimaisemaa ikkunasta...





Vuoteen mahtui jälleen paljon mukavaa ja vauhdikasta.
Eniten muutoksia on tuonut opiskelujeni aloittaminen ja kiireeseen opettelu.
Onneksi olemme saaneet olla perusterveitä ja onnellisia,
sitä samaa toivon ensi vuodellekin.

Kuten teille kaikille siellä ruutujen toisella puolella!
Ihanaa, iloista, mukavaa, onnellista vuotta 2014!

♥ Teija



maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulun jälkeen.









Palauduimme eilisiltana myöhään Pyhätunturilta. 
Onpa ihanaa olla kotona, kerrassaan! 
Vaikka pyykkikone jauhaa neljättä satsia,
vaikka on tarvinnut purkaa kassi poikineen, 
vaikka huusholli on muutoinkin kuin räjähtänyt.

Tänään kahvimukini väri on jo vaaleansininen. 
Se tarkoittaa sitä, että joulusta on päästy yli, 
ja on aika aloittaa uusi vuosi puhtaalta pöydältä. 
Raivata ne vähäisetkin joulukoristeet ja joululehdet pois näkyvistä. 
Tehdä suunnitelmia ja listoja vuodelle 2014... 
Perinteisesti :) 

Onpa mukavaa olla taas back. 
Yksi uuden vuoden lupaus voisi muuten olla vaikka enemmän blogiaikaa?
Saattaa kyllä olla parempi, etten tee lupauksia. 
Siellä se arki taas väijyy nurkan takana kuitenkin ;)

Mukavaa maanantaita!
Meillä paistaa aurinko ihan keväisesti!

♥ Teija


 

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulurauhaa♥













Ihanaa joulun aikaa kaikille! 

♥ Teija



perjantai 20. joulukuuta 2013

Arjen designia ja muuta punaista.











Muutama kuvanen tältä päivältä. 
Joululoma on alkanut ja hyvä niin! 
Pieniä valmisteluja, pikkuisen punaista, pikkuisen arjen designia... 

Joulu tulee meille tänä vuonna Pyhätunturilla, 
ja siksi valmistelut kotona ovat jääneet minimiin. 
Esillä on lähinnä vain lasten tuomia jouluaskarteluja koulusta ja hoidosta.
Tonttu viimeisessä kuvassa on Oskarin tekemä, aika veikeä :)
Lahjottavat on lahjottu, vielä pitää heiluttaa imuria. 
Ja leipoa stollenit, olen hulluna tuohon sakasalaiseen joulupullaan...
Ja vähän kaikkeen muuhunkin herkkuun, öhöm, 
mutta yritän kurinpalautusta taas alkuvuodesta ;)

Lahjoin itseäni muuten tuolla punaisella Saanan ja Ollin tyynyllä♥
Olenko jo maininnut täällä, 
että sisustusmakuni on mennyt viime aikoina graafisempaan suuntaan?
Johtunee opiskeluistani, printit rulettaa.

En toivota hyvää joulua nyt, 
vaan yritän ehtiä koneen ääreen vielä ennen aattoa. 

♥ Teija