- alkoi talvisissa merkeissä. Paljon lunta ja pakkasta!
Talvi oli toistamiseen aivan fantastinen.
- olimme odottavalla kannalla.. vihdoinkin :)
- puhuttiin luomusta enemmän kuin ikinä ennen.
Ja koetettiin mennä niin luomusti kuin mahdollista.
- laiteltiin kotia vanhaan malliin.
Pientä sisustelua jatkuvasti.
- Rex nukkui pois maaliskuussa.
Yli kymmenen vuotta hän oli ilonamme.
- Oskari täytti huhtikuussa 5 vuotta.
- keväällä mentiin ekaa kertaa parturiin,
ja pitkät hiukset lähtivät.
- mökkeiltiin Kelorannassa juhannukseen asti.
- mutta vietettiin myös ihania kesäpäiviä kotiterassilla.
Äitiysloma alkoi kesäkuussa.
- heinäkuussa syntyi Severi
ja Oskusta tuli isoveli :)
- ristiäisten yhteydessä elokuussa minusta tuli rouvashenkilö.
- syksy kului joutuisasti pihaa laitellessa.
Sienivuosi oli aivan mahtava ja itsekin pääsin jokusen kerran takametsään.
- pitkästä aikaa tartuin taas puikkoihinkin.
- on vietetty aikaa kotosalla rauhallisesti perheen kesken.
Vietelläänköhän tässä Severin nimppareita...
- loppuvuosi rauhoitetaan jouluvalmisteluille.
Vuosi tulee vaihtumaan mukavassa seurassa,
miehen serkun perheen kanssa.
Nyt siis jo koostetta kuluvan vuoden tapahtumista.
Rauhallisesti mutta nopeasti kului tämäkin vuosi.
On ihanaa, kun on vauva talossa!
Ja kiitollinen saa olla myös siitä, että terveyttä on riittänyt.
Ainoastaan jonkun matkan olisin mieluusti sisällyttänyt tähänkin vuoteen,
mutta sattuneesta syystä niin ei tällä kertaa.
Kerkiihän sitä ensi vuonnakin :)
Vielä en toivota kuitenkaan hyvää joulua,
vaan palaan myöhemmin :)
Teija