sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulumarkkinatuliaisia.





Piipahdimme eilen Paraisten ihanilla joulumarkkinoilla, 
joista tuliaisina muun muassa nämä käsityöt. 

Tunnelmia pääset kurkistelemaan täältä.
Saimme koulusta etätehtävän osallistua joillekin joulumarkkinoille, 
joten siksi juttua opiskelublogissani. 

Lämmintä ja tunnelmallista kolmatta adventtia toivottelen myös!

♥ Teija



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kotipäiviä.











Sairastelu on pakottanut itseni ja nuorimmaisen kotihoitoon tällä viikolla. 
Flunssaa ja korvatulehdusta (kumpaisellakin), 
mutta jotain pientä tässä ohessa on tullut kuitenkin puuhailtua. 
Vaikkapa vaan sellainenkin stressin aihe kuin joulukortit, huhhuh. 
Tänä vuonna ei rahkeet riittäneet minkäänlaiseen persoonalliseen ideoimiseen, 
joten ostokorteilla mennään. 

Poden huonoa omaatuntoa poissaolojen vuoksi koulusta. 
Tänään varsinkin olisi ollut ohjelmassa kiva reissu Porvooseen.  
Vanhan Porvoon jouluinen tunnelma ja puodit, mikä menetys! 
Parempi kuin ajattelen ihan muuta vaan suosiolla!

Mä meen nyt seuraavaksi neulomaan harmitukseni pois.
Kivaa keskiviikkoa teille sinne kaikille anyways!

♥ Teija


 


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Tunnelmapaloja tältä viikonlopulta.










- juujuu rommia flunssaan.
- joululahjaneulontaa. 
- piparitalo tarttis koota. 
- tänään on jo toinen adventti!

♥ Teija




lauantai 7. joulukuuta 2013

Jouluseimi.










 Ahersimme eilen pari tuntia Oskarin kanssa jouluseimen kimpussa. 
Lähtökohtana olivat joulukoristelaatikossa lojuneet seimihahmot, 
jotka mummu on jo vuosia sitten hankkinut mahdollista seimirakennelmaa varten. 
No parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;) 

Lopputuloksesta tuli kyllä aika hyvä! 
Kaikki ainekset löytyivät kotinurkista, tosin hieman heinää ajattelin vielä tuonne pohjalle.
Osa hahmoista on miniatyyrikokoa, samoin muovieläimet. 
Mutta ei se oo meillä niin tarkkaa!
Jeesuslapsikin saa pötkötellä seimessänsä jo nyt ennen joulua. 

Rocky roadit onnistuivat muuten todella hyvin myös, 
on tullut tässä vähän niitä naposteltua... ;)






Oon kyllä nauttinut niin paljon näistä vapaista nyt, kun ei oo ollut ompelukonehommia. 
Vaihteeksi ehtii touhuta poikien kanssakin jotain. 
(...jotka ovat muuten ihan innoissaan tuosta 5cm lumikerroksesta :)

Leppoisaa lauantaita!

♥ Teija



perjantai 6. joulukuuta 2013

6.12.









Tänään itsenäisyyspäivänä

rauhoittuminen
räkätauti
rocky road. 

Niin ihana vaan olla möllöttää kotona, puuhaillen ihan vaan jotain pientä. 
Lippunauha ikkunaan, ehkä joulutorttuja, rocky road kylmässä kovettumassa... 
Onpa ollut todella vauhdikas syksy, onneksi ihan pian helpottaa.

Seuraavaksi aiomme rakentaa Oskarin kanssa seimiasetelman, 
katsotaan mitä siitä kehkeytyy!

Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää!

♥ Teija

 


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Lunta vaan ootellaan.













Pihakuvia vaihteeksi, reilun viikon takaa. 
Olisihan se aika ihanaa, jos valkoinen kerros jo peittäisi maan... 

Hässäkkä täällä päässä on hieman hellittänyt. 
Tosin ensi viikonlopullekin on tiedossa vielä yhdet joulumarkkinat, 
mutta se myymishomma on vain kivaa. 
Ajattelin, etten koske ompelukoneeseen ihan hetkeen, 
mutta tänään oli pakko surauttaa muutamat keittiöpyyhkeet taas extempore. 
Siis ihan omaan käyttöön ja jouluahjoiksi.
Tuli jo vieroitusoireita :) 

Viime viikonlopun Logomon market meni muuten hyvin, 
siellä me tönötimme vierekkäin mm. Saanan ja Ollin kanssa, huh! :)

Terkut kaikille, ja ihanaa pitkää viikonloppua!♥

Teija



lauantai 30. marraskuuta 2013

1. Adventti.









Nopsat hämäränhyssykuvat ensimmäisen adventin aattona. 
Huomenna starttaa siis jo joulukuu, huh! 
Toivotan kaikille oikein ihanaa ja rauhallista pikkujoulua jo tänään.
Huomenna meillä juhlitaan nimpparisankari Oskaria, 
sekä itse vietän koko päivän Uuden Muotoilun Joulumarketissa Turussa Logomossa. 
Tervetuloa paikan päälle klo 11-18. 


♥ Teija



Ps. raitatekstiilit ovat luokkatoverini Virpin käden jälkeä, aika ihanat!