tiistai 9. kesäkuuta 2009

Itse tehtyjä.

Tykkään kovasti näpertää ja tehdä itse käsillä.
Ainakin ajoittain.
Talvella tykkään neuloa, kesällä virkata,
välillä ommella koneella...
*
Aloitin viime kesänä mökillä virkkaamaan peittoa
isoäidin neliöistä. Virkkuu saa pysyä käsityöpussissa mökillä,
ja teen sitä siellä silloin kun tulee inspiraatio.
Tämän kevään saldo 2 tilkkua,
yhteensä olikohan se nyt 14? Taitaa tässä
jokunen kesä vierähtää, ennenkuin valmistuu :)

Tällaisenkin tein viime kesänä vanhasta verkon kohosta
ja juuttinarusta. Kätevä grillin läheisyydessä!
Olen ommellut kaikki mökin sohvatyynyt itse erilaisista kankaista.
Lähinnä sinisävyisiä ja raidallisia.
*
Viime kesäksi ompelin Oskarille pienen tilkkupeiton,
lähinnä sängynpeitoksi. Kankaat ovat mm. Ikeaa, Tildaa
ja kirppislöytöjä sulassa sovussa.
Oskarin huoneessa olevan putkirunkoisen nojatuolin
päällystin jo joskus 2000-luvun alussa sinisellä kankaalla,
sitä ennen se oli ehtaa punaista 80-luvulta :)
*
Verhot ompelin pari kesää sitten,
sopivasti oli vielä palanen jäljellä samaa sinistä kangasta.
Materiaali on kivan paksua puuvillaa, joka pimentää
huoneen aamuauringon paistaessa.
Viime kesänä vein ompelukoneen Kelorantaan yhdeksi
viikonlopuksi ja päällystin vanhan vuodesohvan
vanhoilla lakanoilla. (Lakanat ovat edesmenneen
Raija-tätini jäämistöä, vanhaa kunnon laatua.)
Sohvakin oli ennen kirkkaanpunainen, eikä niin nätti,
mutta sai nyt lisävuosia vierasvuoteena.
Irtohuput on rennolla kädellä ommeltu, ja tykkään lopputuloksesta,
vaikka itse sanonkin :)
Kaikenlaisia pikku ompeluhommia on suunnitteilla
nytkin, mutta taidan tosissaan paneutua
ensi viikonloppuna peiton virkkaukseen!
*
♥ Teija

12 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia ja kaunis kesäinen tunnelma! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva tuo talouspaperiteline ja ihana tilkkupeitto! On siinä sinulla virkkaamista!

    VastaaPoista
  3. Talouspaperiteline on hyvä keksintö (taidan matkia). Olet luonut mökille ihanan kodikkaan tunnelman. Tilkkupeitto on tosi kiva. Waude!

    VastaaPoista
  4. Pieni Lintu -Kiitos, saisi se kesä ihan OIKEASTIKIN tulla..!

    Vekarus -Juu, kaipa niitä paloja saisi semmoset reilu 100 olla :)

    Kesän Lapsi -Matki vaan, ei haittaa. Itsekin sain idean jostain muualta, jostain nettikaupasta?

    VastaaPoista
  5. oletpas tehnyt kaikenlaista kaunista ja kätevääkin..vautsi sua =D

    VastaaPoista
  6. Voi kunpa mäkin osaisin virkata. Mä olen niin poropeukalo noissa jutuissa.Ala-asteella piti kutoa kaulahuivi niin siitä tuli patalappu:)

    Mun pitäis varmaan mennä johonkin Martta kerhoon et oppisin kutomaan ja virkkaamaan.

    Olet saanut paljon aikaiseksi kivoja juttuja:)

    VastaaPoista
  7. Sarppa -Kiva kun poikkesit ja kommentoit :)

    Sannu -Minäkin innostuin neulomisesta uudestaan vasta parisen vuotta sitten. Netistä mm löytyy paljon kivoja ja helppoja ohjeita! Ja kiitos kehuista, ne lämmittää aina mieltä :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentistasi blogissani:)

    Tosi ihana tilkkupeitto!
    Minullakin on virkkausprojekti meneillään... isoäidin neliöitä koukuttelen myös.

    Mukavia mökkipäiviä:)

    VastaaPoista
  9. aivan valloittava talouspaperiteline, ihana uusi ja raikas idea.
    Ilona

    VastaaPoista
  10. Katariina ja Ilona, kiitos käynnistä ja kehuista!

    VastaaPoista
  11. Maano, kiitos! Sullahan vasta onkin upeet tuunaukset!

    VastaaPoista