lauantai 3. lokakuuta 2009

Lauantaina.

Olen ollut ihmeen tehokas tässä päivänä parina,
pakollisen kotiloman aikana.
Siivonnut koko huushollin,
imuroinut, pessyt lattiat ja vessat,
järjestellyt tavaroita paikoilleen.
Siltikin leikkinyt duploilla, piirtänyt vesiväreillä,
halitellut ja silitellyt.
Kuvaillut kameralla, blogannut
ja vieraillut muiden blogeissa.



Meillä on yläkerrassa aulatila, jossa telkkari.
Lisäksi vieras/askarteluhuone.
Mutta kun meidän makkaristakin tv löytyy,
tulee tosi harvoin kiivettyä yläkertaan.
*
Hävettää ihan sanoa, että 6 vuoden asumisenkin
jälkeen yläkerta on periaatteessa sisustamaton.
On siellä sohva, sekin ei niin kiva 90-luvulta.
Yläkertaan aina kerääntyy kaikki ylimääräset tavarat.
Ja ihmekös tuo, ettei siellä sit viihdytäkään.
*
Nyt siihen kyllä tulee muutos!
Talven aikana on hankittava ainakin:
-kirjoille säilytystilaa
(haaveileen vaaleasta Villingistä)
-valkoinen vuodesohva
-pari mukavaa mattoa
-lipasto, tms vierashuoneeseen
*
Tässä jo nyt pari "ennen"-kuvaa:


Loppuun kuva vielä pienestä pipiläisestä,
yöpuvussa koko päivän.

Ja äiti myös :)

*
♥ Teija

15 kommenttia:

  1. ihania ostoksia edellisessä postauksessa! pitäis päästä paraisille...
    ai, että olisikin kiva saada sisustaa kokonainen huone alusta alkaen.
    pikaista paranemista pipiläiselle ja mukavaa lauantai-iltaa koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Leluihin vanhemmiten hurahtaneena kuolasin kaunista nukkekotia ja tuolla aiemmin olevaa paloautoa-
    IIhania!
    Nyt pitää hakea wetteksiä ja kuivata näppäimistö kuolasta ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihana lauantai siula ollut! ja NIIIIN tunnelmallinen koti (olkkari). Ihanaa iltaakin vielä toivottelee anni pop cornin hajusta.. :D

    VastaaPoista
  4. Ihana nukketalo=) Kauniita kuvia ja kivalle kuulostaa yläkerran sisustelu=)

    VastaaPoista
  5. Olet tuohon nukkekotikuvaan ja olkkarikuviin vanginnut sen mitä itsekin ihastelen kauniina päivinä,valon,ja sen,miten se taittuu niin hienosti:)

    Kivaa sunnuntaita sinne!!!

    VastaaPoista
  6. Ihana lauantaipäivä sinulla on ollut, oletkin ollut tosi tehokkaalla päällä ja saanut paljon aikaan...

    VastaaPoista
  7. Heippa!

    Ensimmäistä kertaa blogissasi. Paljon kivaa luettavaa. On mieleenkintoista seurata mitä sisustus ratkaisua tulet keksimään yläkertaan.

    Aivan ihana tuo teidän nukkekoti, WOW!

    VastaaPoista
  8. Alegni: Paraisille vaan :)

    Tilu: :D

    Anni: Popcornia me ei olla pitkään aikaan laitettukaan, mä oon ihan unohtanu koko asian olemassaolon!

    Mimmuli: Kiitos kehuista :)

    Anu: Kiitos ja kivaa sunnuntaina sinne myös!

    Villasukka: Tänään vielä aion jatkaa tehokkaana. Koti onkin kaivannut vähän suursiivousta.. (Seuraavaksi yläkerran ikkunoiden kimppuun)

    Clarice: Kiitos käynnistä, tervetuloa uudelleen! Nyt lähdenkin tutkiskelemaan puotisi tarjontaa :)

    VastaaPoista
  9. Hei Teija!

    Olohuoneenne on kodikas ja kaunis!!
    Tuo sohva oikein kutsuu luokseen!!;))
    Ja tuo nukkekoti upea!!
    Yläkerrasta tulee varmasti kaunis ja paikka, missä viihdytään!:))

    Pikkuiselle paranemisia!!

    VastaaPoista
  10. Kiva olkkarikuva!
    Nukkekoti on just presiis ihana! Sellaista hypertelin viikonloppuna Seinäjoen Käsityömessuilla.
    Nuoyläkerran aulat on hankalia. Meillä pojat valloitti sen ja nyt yritän sitä laitella etes jonkunnäköiseksi. Vitriinikaapista ja valkoisesta vuodesohvasta, paneloinneista ja muusta haaveilen, vaan kaukaisia ovat sellaiset haaveet. :)

    Iso paranemishali teille pipiläisille!

    VastaaPoista
  11. Kaunis nukkekoti ja kaunis olohuone!

    Näyttää kovin tutulta tuo yläkerta. Meillä kun on alakerrassa mun ompeluhuone sellainen varasto ja siellä ei kyllä viihdy yhtään. Minä odottelen, että remontoidaan se jossain vaiheessa ja sitten vasta olisi kiinnostusta sisustaakin sitä ja heivata turhaa kamaa pois. Siellä on tällä hetkellä jostain ihme levyistä tehty ruman harmaaksi maalattu lattia. Taitaa olla vain toisenlaisia remontteja etusijalla ennen sitä huonetta.

    VastaaPoista
  12. Marge: Kaunis kiitos kommentista♥

    MariaK: Olen itsekin ihan ihastunut nukkekotiin, vaan kun olis aikaa alotella sitä sisustelemaan!

    Minna: Mäkin halusin sisustella ensin alakerran suurinpiirtein valmiiksi, ja nyt olis energiat suunnattava ylös.

    VastaaPoista
  13. Ihana olkkari teillä:) Ja söpöinen nukkekoti. Meilläkin on pari nukkekotia, yksi ruotsalainen ja yksi amerikkalainen;), molemmat ovat lasten käytössä...ehkä äiti joskus hommaa vielä oman...

    VastaaPoista
  14. Toivottavasti teillä jaksetaan jo paremmin! Nukketalo on viehättävä.

    VastaaPoista
  15. Vanamo: Kiitos :) Minunhan tuo talo on, mutta Osku leikkii sillä TOISTAISEKSI, koska se on vielä täysin laittamaton sisältä. Täynnä pikkuautoja, ukkeleita..

    Tania: Kiitos käynnistä :)

    VastaaPoista