sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Hämärän hyssyä.

Tuulee ja vihmoo vettä, maa on musta.
Maisema on melkoisen ankea!
Silloin käperrytään sisätiloihin,
katsotaan piirrettyjä, kootaan palapelejä,
neulotaan ja virkataan.
Suunnitellaan, pohditaan, mietitään.




Sain Vekarukselta haasteen, jossa pitää kertoa,
mitä materialistista ei omista, ja miksi.
Tämä oli vaikea!
Pitäisi varmaan olla tyytyväinen,
etten tunne tarvetta millekään?
Pari juttua pinnistin kuitenkin:
*
Yleiskone. Sellainen keittiössä käytettävä.
En ole tuntenut tarvetta,
koska mulla on kuitenkin vispiläkone
ja sauvasekoitin.
*
Kylpyamme tai poreallas.
Ei ole, koska talon aikaisemmat omistajat
eivät sellaista rakentaneet.
Välillä mietin, että olisko kiva,
vai olisko sittenkään käyttöä?
*
Kirjahylly.
Meidän olohuoneessa ei ole yhtään
ehjää seinää, mihin kirjahyllyn voisi sijoittaa.
Yläkertaan on tulossa, mutta sellainen
matala senkki-malli.
Kunhan ehditään/raaskitaan/päätetään
millanen se olisi.
*
Haastan Annin, Annan ja Kesän Lapsen :)
*
Rauhallista sunnuntaita!
*
♥ Teija


10 kommenttia:

  1. Kuvista välittyy seesteinen tunnelma.

    Saunatilojen rempan yhteydessä meille laitettiin poreallas. Aika vähälle käytölle on jäänyt, mitä nyt Olin kanssa välillä plutitaan.

    terkuin
    Tania

    VastaaPoista
  2. Kivaa lueskella vastauksiasi! Yleiskone löytyy, mutta kesällä oli ikävä sauvasekoitinta vispilällä, se kun oli huvilalla (tänään toin kotiin) ja oli hirveä homma aina kaivaa kone esille.

    Minä olisin rakennusaikana halunut kylpyammeen mies ei halunut ja ehkä hyvä niin.

    Kirjahylly siirtyi pukeutumishuoneeseen, en jotenkin kestä katsella niitä eri värisiä kirjojen selkämyksiä :-)

    VastaaPoista
  3. tunnelmallisia kuvia teiltä kotoa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta! Pistitpäs pahan, mieleen tulee vaan kaikkea mahdollista (älytöntäkin) mitä omistaa...

    Meillä on toi yleiskonekin. Sain äidiltäni joululahjaksi muutama vuosi sitten. Ihmettelin kyllä mitä sillä teen, sillä leivon tyyliin kerran kahdessa vuodessa. Siinä tuli myös lihamylly mukana ja sitä käytetään ainakin kerran vuodessa, kun saadaan ukin ampuman peuran lihat. Tuo urakka onkin itse asiassa juuri tänään edessä.

    Kylpyamme löytyy, tosin vanha valurautainen. Lapset kyllä tykkää älyttömästi. Itse olen ollut varmaan vain kerran kylvyssä. Se on ehkä vähän turhan pieni...

    Kirjahyllykin löytyy ja lisää hyllytilaa tarvitsisin jatkuvasti!

    Vetäydyn siis pähkäilemään omia puuttuvia... Hauskaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  5. Hämärän hyssyä täälläkin iltaisin, nyt kun lumet ovat sulaneet ja on niiiin pimeää. Taas vaihteeksi. Minä en ilman tuota yleiskonetta pärjäisi...Olen kai tottunut, että kun leivon voin tehdä montaa muuta asiaa saman aikaisesti:)

    Mukavaa viikon aloitusta sinne!

    VastaaPoista
  6. Hauskaa alkavaa marraskuista viikkoa sinulle. lämmin tunnelma kodissasi

    VastaaPoista
  7. Hauska haaste. Meillä ei ole myöskään noita. Kylpyammeesta kyllä haaveilen...

    Mitäs kivaa on neuletyönä tällä kertaa?

    VastaaPoista
  8. yleiskone ja amme puuttuu täältäkin. Koneesta olen aina ajtellut, että vie vain turhaa tilaa ja kaikenlaista tiskattavaa osaakin syntyy... Amme on ihan raha kysymys. Ehkä sitten joskun, unelmien kylpyhuoneessa. :)

    VastaaPoista
  9. Kaunista tunnelmaa kodissanne! Ihastuin etenkin tuohon kuvaan, jossa kauniisti aseteltuina tauluja ja kirjahyllykköjä seinällä.

    Mielenkiintoinen haaste, josta tulikin mieleeni, että olenpa unohtanut pari haastetta ja niihin vastailua. Gulp!

    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Heippa ja kiitokset teille kivoille! :)

    En yhtään kaipaa ammetta, mutta mökillä vois olla ihana sellanen kuumavesipalju..

    Anna: Mekin kerran vuodessa pilkotaan ja muussataan peuran lihaa, mun isä on aika innokas siinä lajissa :)

    Olivieno: Oskarille villapaitaa neuloskelöen, hihat vielä puuttuu. Hieman tuossa on pinkkiäkin mukana, mutta haitanneeko tuo?

    VastaaPoista