keskiviikko 8. helmikuuta 2012

me&i!




Me&i halusi tehdä taas yhteistyötä blogini kanssa,
tarjoten vapaavalintaisen paidan uudesta mallistosta.
Ehtona oli kutsujen pitäminen ja niistä bloggaaminen,
mutta se sopii paremmin kuin hyvin.
Eritoten, kun olin jo muutenkin buukannut kutsut itselleni :)

Eilen meillä kokoontui 13 mukavaa frouvaa ja 11 lasta
kuulemaan ja katselemaan kevään uutta mallistoa Hanna-Kaisan esittelemänä.
(No, lapsoset teki kyllä jotain ihan muuta, villi meininki! :D)
Nämä oli ekat me&i-kutsut meillä kotona,
mutta vuosikaudet oon käynyt kutsuilla jonkun muun luona.





Ja eipä voi muuta kuin kehua tätäkin mallistoa.
Olisin halunnut ostaa melkein kaiken, sekä pojille että itselleni!
Valkkasin kuitenkin Oskulle circus-paidan ja Severille circus-bodyn.
Severi saa myös in te sky-bodyn.
Ja Oskulle sitten se boonari, joka olis cloudy-teeppari.
Mä niin tykkään noista pilvistä!
Ja emäntäkin saa vaivanpalkkana sitten vähän pilvee päällensä :)

Jollette vielä oo tutustuneet me&i-vaatteisiin,
tai tähän mallistoon, niin kipinkapin *kliks*!


Sitten mä sain vielä kauniita tulpsujakin ystävältä, joten tosi onnistunut ilta :)
Kyllä kutsujen pitäminen vaan on kivaa, vaikka onhan siinä vaivansakin.
Nyt vaan oottelemaan tilausta saapuvaksi!

-Teija-

Ps. Edelliseen postaukseen arvontaan ehtii vielä osallistua!

10 kommenttia:

  1. Kiva etta oli onnistuneet kutsut:) 13 vierasta! Tuollaiset kutsut kun saisi jarjestettya taalla Pohjois-Norjassakin niin olisin iloinen.
    ps. etkø itsellesi løytanyt mitaan?

    VastaaPoista
  2. Blogistani löytyy sinulle pikaruokahaaste. Toivon, että ehdit osallistua :O)

    Aika hulinat varmasti kun on 11 lasta vieraana. Mukava kuulla, että kutsut onnistuivat.

    VastaaPoista
  3. Ohoo! Minusta nuo on ihastuttavia vaatteita. Varsinkin ne housut pitkillä resoreilla ja pilvet.. :) Minulla ei ole yhtään noita enkä ole koskaan pitänyt kutsujakaan ja elämäni ensimmäisillä kutsuilla (kynttilä)kävin ennen joulua.. Heh, en taida olla 'oikea' nainen! ;) TERKUT!

    VastaaPoista
  4. Heips
    Minäkin tykkään noista! En ole koskaan pitänyt kutsuja enkä muuten kyseisille me & i -kutsuille osallistunutkaan.
    Teillä oli varmaan menoa ja meininkiä :)

    VastaaPoista
  5. Itse kävin myös viikonloppuna kutsuilla ja tilausta odotellaan. Tilasinpa sitten itselleni tuon saman jakun, joka esittelijällä on päällä. :) Olen välillä poikennut blogiisi, oikein kiva on ja nyt sain aikaiseksi liityttyä lukijaksi asti. :)

    VastaaPoista
  6. Kalamuija: mulle tulee emännänlahjana se pilvi-toppi, valkkasin sen niiden housujen sijaan, ja en nyt sit varsinaisesti tilannut itselleni mitään täl kertaa. Että pojille vaan nyt sitten.

    Selma: no eikö oo ihanat! He oikeen poseeras :)

    Minna: kiitos, koetan muistaa vastata haasteeseen! Apua, mulla on pari muutakin haastetta jäänyt ihan unholaan... Hih, hulinaa oli, ja saldona vain 1 rikkimennyt lastenhuoneen lamppu ja 1 romahtanut tuulikaapin naulakko :D

    Anni: mä sit taidan olla "semmonen" ihminen. Jos jonkinlaisissa kutsuissa on tullu rampattua vuosien varrella ja mulla on kotonakin ollu ainakin muutamat sisustuskutsut, tupperit, kynttiläkutsut, friendtexkutsut, alusvaatekutsut.. eikä se ostaminen oo ollenkaan välttämättä tärkeintä näissä, vaan muuten vaan kaffettelu ja kokoontuminen :)

    Anu: eli okei, mä kutsun sut sit seuraavaksi, jos vielä kutsut pidän :)

    Riina: kiva kun kirjauduit, tervetuloa! Tosi kiva oli myös tuo esittelijän jakku, mutta mulla on jo pari samantyylistä edellisistä mallistoista. Vähän jäi joogapantsit viel mietityttään..

    VastaaPoista
  7. Oliko ne vaatteet kivoja livenä? Mä en jotenkin osannut lämmetä niille nettisivujen kautta..
    Mutta noi teidän herkut kyllä maistuis!!! (nam, nuo ruuneperin tortut!!!!)

    Hei ja mullon sulle haaste, käys kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
  8. Sain oman pakettini alkuviikosta kun pidän kutsut aina kauden aloituspäivänä, on ne vaan ihania, kaikki. Ja ihan hirveästi jäi vielä kaikkea mitä olisi pakko saada, itselle ja lapsille, vähän liiankin monta juttua.

    VastaaPoista
  9. Anu: joo, tykkään ihan livenäkin. Mutta tiiän myös, että kaikki ei tykkää. :) Heh, tortut onnistu ihan hyvin, ja kyllä tossa ois sullekin viel riittänyt!

    Hanna: mäkin pelkään, että jos saan kutsun jonkun tosien kutsuille, niin repsahdan vielä johonkin :)

    VastaaPoista