tiistai 15. tammikuuta 2013

Mukavia joululahjoja.

Afrikan tähtiä Oskarille.
Pojille nostalgiset soittorasiat.
Ruskovillaa koko perheelle.
Kirjoituspöytä Oskarille. (Hienosti rajattu sälät pois kuvasta ;)
Tämän ostin itselleni, kun pukki toi käteistä.
Siskon virkkaama torkkupeitto.

Onko jo ihan blaah ja myöhäistä kertoa joululahjoista??
Mukavia juttuja saatiin kuitenkin lahjaksi koko perhe, tässäpä muutama äidille mieluinen.
Pääasiassa tarpeellista ja käytännöllistä, ja se on hyvä.
 Ja tietty näiden lisäksi Oskarille jokunen lego ja Severille muita leluja.
Ja hey apua, eihän joulusta oo kuin vasta 3 viikkoa, mutta tuntuu jo ikuisuudelta!

Meillä on täällä remonttia meneillään; sauna ja kylpyhuone, sekä poikien huoneet.
Itse toistaiseksi en oo muuta tehnyt, kuin tyhjennellyt tavaroita tiloista.
Olis kiva jotenkin edesauttaa edistymistä, mutta kun ei osaa laatoittaa, ei tasoittaa...
Pensseli saattais jotenkuten pysyä kädessä, mutta siihen on vielä aikaa. 
Lähinnä koetetaan lasten kanssa pysyä pois jaloista! :)
Harmittavan vähän oon koneellakaan istunut viime aikoina,
ja monien kuulumiset on blogeista jäänyt lukematta.
Mutta kyl se tästä taas :)

Kohtapuoliin vois polkaista pienet arvonnatkin pystyyn,
kun edessä alkaa häämöttää 4(!!) vuoden bloggausrajapyykki. Huh!
Muttapa mutta, mukavaa viikkoa taas kaikille, ja palaillaan!


Teija



22 kommenttia:

  1. Ei ole lainkaan BLAAH esitellä joululahjoja. Mä taidan olla hirmuisen utelias siitä, mitä toiset saa joululahjoiksi.. Hihh.. Esittelen omatkin viimeaikaiset lahjat - jossainvaiheessa.. :)

    Remppaa? Ohoo! :)

    Laitoin viestiä sähköpostilla - tuliko? Oletteko tulossa tännepäin?

    Terveiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, löysin sun viestin kaikkien muiden viestien joukosta!! (Oon ollut ihan huolimaton sähköpostinkin kanssa..) Ja nyt takaisin laitettu!

      Poista
  2. Kiva nähdä lahjoja, ei ollenkaan blaah! Ja ihan huippuja lahjoja, en ole törmännyt Afrikantähtilakanoihin aiemmin, ovat huiput! Ja sun Odd Molly tietenkin! <3

    Aika laaja remppa teillä menossa! Laita inspiskuvia mitä on tulossa. :) Jos siis ehdit ja jaksat rempan keskellä. :)
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakanat oli hobby hallista, ihan ehdottomat, kun Oskari on niin innostunut tosta pelistä :) Joo mä voisinkin etsiskellä jotain kuvia netistä, jos vaan saan aikaseksi!

      Poista
  3. Ihanat nuo afrikan tähti lakanat ja nuo nostalgiset soittorasiat :)
    Remontissa on ihaninta lopputulos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soittorasioissa oli keksejä sisällä, ja nyt niihin voi sit säilöä jotain muuta tilpehöörää. Ja sitä riittää, huomasin, kun tossa alettiin tyhjentää huonetta... Huh! ;)

      Niinpä, lopputulsota ootellessa!

      Poista
  4. Afrikantähti on meillä lähes loppuunkulutettu lautapeli. Lakanoita en olekaan ennen nähnyt. Tosi kivat! Mukavia lahjoja muutenkin. Valko-turkoosi neule on super herkku!
    Tsempit remontin keskelle! Mä olen alkanut kuntoremonttiin :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntoremppaa täälläkin, tosin vasta ajatuksen tasolla :D En vaan saa itsestäni irti, huoh! Lakanat oli siis hobby hallissa.

      Poista
  5. Aivan ihanat lakanat :D Ja kivoja lahjoja muutenkin! Kyllä se pukki tietää, mitä toiveissa on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyl kivat :) No niin tietty pukki tietää :D

      Poista
  6. Toi afrikantähti-setti on kyl hienot! Mistäpä pukki oli moiset löytäny? Josko ostais Eetulle jemmaan...

    VastaaPoista
  7. Ihanat Afrikan tähti lakanat, en ole ennen nähnytkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oli kivat, ja Osku tykkäs, kun avasi paketin!

      Poista
  8. Aina voi esitellä joululahjoja!!!!
    (onko joulusta muka JO kolme viikkoa? No, kai se kolmen viikon päästä tämäkin hetki tuntuu kaukaiselta. Koitan siis nauttia ;D)
    Terkkuja!

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, remontti kuulostaa hyvältä asialta, kun saa jotain uutta! Meilläkin sellaista suunnitellaan, mutta eka odotellaan lupapapereita ja odottavan aika on näköjään pitkä...
      Tsemppiä sinne remontin keskelle!

      Poista
    2. Tarkkasilmä: nauti nyt viel viime hetkistä ;) Mut nopeesti tuntuu aika juoksevan, ja kohta tääkin hetki on jo historiaa!

      Poista
    3. Ja Nonna: vautsi, teillä onkin sit jotain suurempia muutoksia ilm. tulossa?? Kunhan tän rempan kestää, ni lopputulos palkitsee kyl sitten :)

      Poista
  9. Ihania lahjoja! Onko joulusta muka niin vähän aikaa, ei uskois! Tsemppikset remppaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei uskois, ei! Kiitti tsempeistä, niitä tarvitaan :)

      Poista