tiistai 22. tammikuuta 2013

Remppaterkut! (again)


Tästä me lähdetään Severin huoneessa:
(kohtapuoliin, kunhan kylppäriä on saatu vähän viel eteenpäin...)





Katto on ihan jees paneelia, maalataan valkoiseksi.

Lattiat meillä on kauttaaltaan tätä vaaleeta laminaattia, ihan ok.



Mutta nää lasikuitutapettiseinät on se juttu, mikä alunperin laukaisi poikien huoneiden remontit.
Olis kiva saada jotain kuviollista tapettia edes heille, vaikka muualla sit oiskin tätä.
Silloin joskus kun muutettiin tähän taloon, ainoastaan aikuisten makkari oli jätetty normitapetille. 
Ja kohta on sitten Severillä ja Oskarillakin. 

Severille tulee tätä tuonne päätyseinään: 
(Ihastuin tähän jo vuosia sitten Niinan Unelmia-blogin Niinan lasten huoneessa)


 

Eli Ferm Livingin Ferris. (Kuva Ferm Livingin nettisivulta)
 Ja vaikka maailma on tapetteja pullollaan, niin tämä jaksaa vaan viehättää.
Rullat jo tuolla odottelevat tapiseeraajaa, mutta ensin siis tasoitetaan ja maalataan seinät.
Aika  simppeli muutos oikeestaan, mutta tuon lasikuitutapetin vuoksi hieman hankalampi.
Muita värejä sit tuleekin tekstiilien ja lelujen kautta. 
Ja molemmille pojille oon AATELLUT virkata matot jostain kivoista väreistä, 
mut katsotaan, miten viitseliäs lopulta olen :)

(Oskun huoneen muutoksesta sit myöhemmin.)

 Tällä hetkellä Sepuskan lelut seilaavat vähän siellä ja täällä...



Pehmot vanhassa pärekorissa... (kuka näitäkin tarvii näin paljon??)

Muut sälät TineK:n koreissa...

Duplot iskän vanhassa jäkiskassissa...

 Mutta kyllä nääkin sitten paikkansa hakevat, joskus..! 
Melkein kaikki lelut on muuten Oskarin vanhoja, ja toivottavasti nää riittää pikkuveljellekin.
En kestä, jos tulevina vuosina lelutkin lisääntyy puolella!
Taitaa olla se kuopuksen osa joutua tyytymään vanhoihin ;)

Koreista paukahti vielä mieleen, että sain vihdoin Severin myssyt ja tumput ripustettua tuulikaappiin. 
Kylppäristä vapautui pari koukkua, joten avot:





Tuulikaappi voiskin olla sit seuraava remppakohde?? 
Aatelkaas, musta kivilattia ja valkosta pystypaneelia.... oioi! :D


Aurinkoisia pakkaspäivän terkkuja lähettelee


Teija!



17 kommenttia:

  1. Rempat on kyl niin... no NIIIIIN.. sitä jotain. Siis kamalaa homma toisinaan, mutta sitten se lopputulos on jotain niin - kaiken arvoista siis. Eikö niin?

    Kuumailmapallo-tapettietista tykkään minäkin kovasti. Huoneesta tulee NIIN makee. Meilläkin seilaa lelut koreissa ympäri taloa ja tulee seilaamaan vielä kauan.. Mua niin rempatuttaa ja mähän taisin jo sen sulle sanoakin.

    :) heiputiheei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat NIIIIIN ihanan kamalia! :D Kiva saada uutta pintaa, mutta remppaväsymys iskee kuitenkin aina ennen maaliviivaa..!

      Poista
  2. Aivan ihana tuo valitsemasi tapetti, ei siihen kyllä kyllästy ihan heti! <3 Remppaaminen on ihanan kamalaa. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni! Ja kyl täst selvitään, kohta aletaan vihdoin laatottaa kylppäriä, jei :)

      Poista
  3. Meilläkin on tuota lasikuitutapsua parissa paikassa, enkä tykkää yhtikäs... Kerro sit miten se teiltä lähtee irti - kuulin kaverilta, että saivat repiä sentin palasina irti.
    Tsemppiä remppaan ja arkeen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tuula! Ei puhettakaan, että alettais repiä. Tasoitemies tasottaa seinät tohon päälle, ja sit maalia. Siis samalla lailla, niinkuin tasotettais just valmistunutta betonipintaa vaikka. Paras vaihtoehto, sanoi mieheni. Olemassa on kyl tasoitetapettiakin?

      Poista
  4. Oi, minäkin tykkään tuosta tapetista, tosi kiva!

    Meillä yli kaksi vuotta sitten tehty remontti edelleenkin kesken, voimat loppuivat kuopuksen huoneen kohdalla. Ehkä ensi kesänä ;) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Merja :) Mäkään es uskalla ees ajatella Oskarin huoneeseen asti...

      Poista
  5. Ihanaa tapettia on tulossa! Isot tsemppiterkut sinne remontin keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kuumailmapallot on kyl kivat! Ja kiitos isosti <3

      Poista
  6. Tosi hauskaa tapettia, sopii niin hyvin pojan huoneeseen :)
    Kerropas sitten tarkemmin, miten tasoittelitte lasikuitutapetin - mimmonen urakka tiedossa jos itse samaan ryhtyisi. On noi kuviolliset tapetit vaan paljon hauskempia. Remppaintoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasoitemies siis tasottaa seinät, laastilla ja liipalla. En viel osaa sanoa, että miten monta kertaa pitää tasottaa yli, kerron sitte! Huh juu, oon kyllä iloinen, että vihdoin on mahis valkata tapettia ees johonkin :)

      Poista
  7. IHana tapetti. Ja meillä toi sama lelujenseilausongelma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sepun lelut seilaa kyl varmaan jatkossakin, vaikka oma huone valmistuiskin :))

      Poista
  8. Mukavasti poikamainen tapetti. Jään uteliaana odottamaan miltä huone valmiina näyttää :O)

    VastaaPoista