perjantai 30. tammikuuta 2015

Viikonlopun tervehdys Käpälämäestä!



Kotona ja sisustuksessa ei oikeastaan mitään uutta auringon alla. 
Odotan jonkinlaista keväistä inspiraatiota tulevaksi, 
tosin joitakin sohvatyynynpäällisiä olen viime aikoina ommellut sentään.
Koululta on kätevä ostaa edullista pellavaa esimerkiksi.

Viimeiset pari valkoista joulutähteä sinnittelevät vielä, 
hyvin tulevat toimeen tulppaanien ja pinkin hortensian kanssa :) 
Ennenkuulumatonta muuten, että annoin mahiksen pinkille enkä valkoiselle tai siniselle!

Lunta oli viime yön aikana tupsuttanut 15 senttiä, aikast kiva! 
Pakkasta kaivataan nyt pari astetta, että maa pysyisi valkeana. 
Yleensä tähän aikaan odotan jo villinä kevättä, mutta tämä vuosi on erilainen. 
 Kevät tuo tullessaan myös ammattiin valmistumisen, 
sekä kaikenlaisen pelonsekaisen jännityksen sen suhteen... 
Oon kyllä positiivisella mielellä, sekä uskon jotenkin (kovalla työllä) asioiden lutviutuvan.

Mutta seuraavaksi startataan taas yksi viikonloppu kivoine touhuineen!
Ainakin päästään lohen loimuttamiseen, sekä hohtogolffaukseen :) 
Terkut siis täältä Käpälämäestä, 
paljon iloa, valoa ja positiivista energiaa viikohvaihteesen sinne ystäväiseni!

♥ Teija






6 kommenttia:

  1. Voi kun teillä on kivan näköistä! Melkoinen hortonomi olet kun olet saanut joulutähdet säilymään näin pitkälle. Ja hei, olet niin taitava ja työsi ovat niin upeita, että kevään jälkeen asiat lutviutuvat ihan varmasti! Terveisin joulumyyntipöytänaapuri, joka näki miten pistit ihania töitäsi asiakkaiden pusseihin ihan liukuhihnalta. Olitkin nähnyt jo blogissani olevan haasteen, kiva. Jään odottelemaan mitä keksit vastauksiksi. Oikein mukavaa ja iloista viikkistä ♥

    VastaaPoista
  2. Oi, onko teijän paikan nimi käpälämäki? Yhden kaverini talon on myös käpälämäki. Mielestäni aaaivan ihana nimi, varsinkin kun niitä pieniä käpäliä löytyy :) Ihanaa viikonloppua, mä tuunkin huomenna "naapuriin" hommiin!

    VastaaPoista
  3. Teillä on niin kaunista ja tunnelmallista! <3 ja komppaan Anua, että sun on noin taitavana turha pelätä yhtään, vaikka tietenkin kaikenlaiset elämänmuutokset ovat aina jännittäviä. :) Ihanaa viikonloppuna Käpälämäkeen!

    VastaaPoista
  4. Onpa hurjan kaunista, ja mikä takka!! :) Meilläkin valkea joulutähti vielä voimissaan, vaikka en jaksais sitä enää yhtään katella.. Mutta en raaski poiskaan viskata kun noin kukoistaa.
    Yhtään en lunta enää kaipaa, täällä on aivan järkyttävästi tätä ja lisää vaan sataa... en enää lumitöitäkään jaksa kunnon kautta ajatella. Huhhuh.
    Kevät tuo tuo tullessaan sitten jänniä juttuja! Täälläkin siirrettävä ajatuksia kotimaailmasta vähitellen siihen, että kesällä poika hoitoon laitettava ja siirryttävä itse takas työelämään. :)

    VastaaPoista
  5. Olkkari näyttää ihanan valoisalta ja kutsuvalta! Tuo hortensia
    on kyllä suloinen, vaaleanpunainen on nappivalinta, kuin
    lupaus keväästä. Älä suotta murehdi tulevaa, olet nii lahjakas,
    että töitä löytyy varmasti.
    Minä lähden nyt Logomoon. Edessä muoti-iltapäivä Friendtexin
    kevätihanuuksien parissa ja kuudelta pitäisi nousta catwalkille.
    Nyt kyllä hirvittää!

    VastaaPoista
  6. Pakko yhtyä edellisiin kommentoijiin, teillä on ihanan valoisaa ja kaunista! Minä juuri viime viikolla ihmettelin hengissä olevaa joulutähteä, tänään totesin, etä se oli tiputtanut melkeni kaikki lehdet:(
    Teijaa komppaan, olet kyllä niin lahjakas, että varmasti paikkasi löydät!
    Ihanaa alkavaa viikoa!

    p.s. meillä jääkaappi näyttää vielä kamalammalta..;)

    VastaaPoista