maanantai 16. maaliskuuta 2015

let's get started?




Pidempään blogiani seuranneet tuntevat jo dilemmani yläkerran kanssa.
Se on ollut jo muuttovuodesta asti (2003, kääk!) lähinnä ylimääräisten tavaroiden säilytyspaikka,
eikä todellakaan mikään sisustuksellinen kukkanen. 
Lasten myötä yläkerran aulasta on kyllä kehkeytynyt oiva leikkipaikka, 
jonne voi jättää pikkulegot ja muut leikit levälleen.
Potentiaalia tilassa on, mutta aina on ollut mukamas kaikkea muuta puuhaa, 
ettei sitten olla tartuttu remonttihommiin. 

Loppuviikosta siivotessani ihan oikeesti päätin, että jottain tarttis alkaa tehdä!
Yläkerran työhuone laitettiin kuntoon nyt talven aikana, 
joten ihan sujuvaa olisi jatkaa maalaushommia aulan puolelle.
Lähinnä maalaushommista siis olisikin kyse, ja ehkä ihan pikkuisen tapeteista...






Lattia on mäntylankkua, jonka soisin olevan valkoinen. 
Puun värinen lattia on sinällään ihan jees ja taas muodissa, mutta ei näin matalaan tilaan, kiitos. 
Vaalea lattia toisi huimasti tilaan valoisuutta, sen tiedän kokemuksesta nyt työhuoneen osalta.

Tarkoitus on myös hankkia lisää Boknäsiä kirjastonurkkaukseen. 
Mies halusi aikoinaan tuota perinteistä tummaa, 
ja tulevan valkoisen lattian kanssa se sopiikin varmasti kivasti! 
Tuohon senkin taakse seinälle halajan sitä tapettia, 
joka itse asiassa päätettiinkin jo edellissyksynä Tuija Talvitien sisustuskurssilla. 
(Arne Jacobsen, Trapez, harmaana)
Ja vaikka kurssista on jo aikaa, niin silti edelleen haluan juuri tuota tapettia seinälle.
Se siis lienee hyvä valinta,  juuri sopivan ajaton ja simppeli kuosi, kun edelleen kiinnostaa.






Yläkerrassa on säilytyksessä myös mun ja Oskarin nukketalo, 
johon tosin ei olla askarreltu mitään piiiitkään aikaan. 
Tälle pitäisi keksiä jokin hyvä pöytä tai senkki alle...






Ja sitten sarjassaan ne esineet, joita ei oikein tarvitse, mutta jotka on lahjaksi saatu... 
Paljon siivosin jo viikonloppuna pois ja jemmaan, mutta vielä niitä riittää. 
Harkintaan harkintaan!
 





Pelitelkkarin ympäristö on kieltämättä jo aika järkyttävä!! :D 
Joku nätti, tilava ja käytännöllinen teeveekaluste tarvittaisiin. 
Jotenkin kaikki markkinoilla olevat on tosi tylsiä tai muuten riittämättömiä? 
Vinkkejä saa antaa kivoista :)






Kyllä on yläkerrassa siistiä nyt, kun äiti on heilunut siellä yhden päivän :)
(Mattot olivat muuten kuvienottohetkellä ulkona tuulettumassa.)






Dear old sofa! Eka tähän kotiin hankittu, joka on sittemmin saanut säilytyspaikan yläkerrasta. 
Ihan linjakas ja laadukas Askon sohva.
Kuvitelkaa se valkoinen lattia tuohon alle, niin läpi menee...






Elikäs pikkuisen tavaroiden roudailua työhuoneen puolelle, ja listat irti??
Hih, saattaa vaatia hieman isännän pehmittelyä, mutta mä haluuun! ;)

Tämmöisia maanantaimietteitä täällä tällä kertaa! 
Kotona vielä tänäänkin Severin kanssa, vähän ulkoilua, vähän opinnäytetyötä...
Aivan ihana auringonpaiste!

♥ Teija





6 kommenttia:

  1. Niin et projektia pukkaa :) Valkoinen lattia olis niin ihana ja varmaan muuttais ilmettä todella paljon!
    Ulkona on kyl tosi mahtava ilma. Eilen meinas naapurissa joku paistuu pihahommissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan niin kovin haluisin saada tuon projektin yläkerrassa pois alta! Jos ei nyt niin viimeistään syksyllä..? Hih, voin kuvitella että teilläkin on siellä aikast lämmin rinne... kohta päästään kaffetelleen, jee! :)

      Poista
  2. Projektit on parhaita! Ei muuta kun alat hommiin vaan, kyllä se isäntäkin siitä pehmenee...pakon edessä :) :) Piipahtakaahan kaffelle jos kotoilette loppuviikon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, meinasin laittaa, että ehkä perjantaina, mut sähän et oo sillon töissä! Kökkö! No kyl me nähään.. :)

      Poista
  3. Onpa kiva tietää, että muillakin yläkerran aula ei oo ihan paraatikunnossa:) Tosin sulla se nyt on jo SIISTI! Toiveikkaana ostin viime syksynä uuden maton meidän aulaan, mutta ei se nyt siinä kaaoksessa kauheesti lohduta, mutta mä elän myös toivossa, että jonain päivänä siitä kehkeytyisi ihan sellainen esittely kelpoinen tila. Tällä hetkellä legot ym. ovat vallaneet sen ihan tyystin:)) Tosin on siellä vähän liikaa kalusteitakin. Niillekin on suunnitelmia...
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onpa kiva tietää, ettei olla ainoita aula-ongelmaisia :D Yläkerta on aika näppärä jättää sotkuiseksi, kun meillä ainakaan vieraat harvemmin käyvät edes siellä.. kiva juttu legoleikkien puolesta :)

      Poista