perjantai 15. toukokuuta 2015

Ne ainaiset ripustukset.




Mun kompastuskiveni sisutuksessa (ainakin yksi niistä) on taulujen ripustus. 
Huoh. Mikä ihme siinä on, että ne aina jää nurkkiin lattioille pyörimään? 
Nytkin puolen vuoden aikana olen siirrellyt muutamat niput aina tarpeen vaatiessa johonkin piiloon. 
Että juu, kohta sitten naputtelen naulat seinään!
Kunhan ensin keksin jonkun kivan idean ja paikan! 

Meillä kodissa on ongelmana ehjien seinien puute. 
On korkeaa seinää, ikkunaa lattiasta kattoon, vinoja ja matalia seiniä... 
Kunnollista kirjahyllyä ei meille myöskään voi mihinkään laittaa. 
Taulut on ripoteltu suurimmaksi osaksi eteisen käytävän varrelle ovien väliin kapeisiin seinän pätkiin.
Ja taas siis oli "muutamat" kivat teokset odottamassa paikkaansa. 
Mistään arvoteoksista ei tosiaankaan ole kyse, vaan lähinnä lasten kuvista :) 

Ja niin, siivotessani makuuhuonetta, lähti lapanen sitten vähän käsistä...

Ennen:




Ja jälkeen:




 Siinä ne nyt on ainakin toistaiseksi! 
Ihan tuli sellanen taidegalleriamainen vaikutelma, kun illalla maata laitoin :D
Ja niin, tuotahan voi sitten kasvattaa tarpeen vaatiessa joka suuntaan.
(Että saadaan lisää pölyjen pyyhkimistä, jee! ;)



Sänkyä vastapäätä oleva seinäkin kaipaa jotakin, mutta mitä...




Ja tässä itse galleristi!
Nyt on kyllä huojentunut olo, kun ei taulut pyöri lattioilla.

Hei jee, meillä alkoi täällä lounaassa paistaa just aurinko!
Sen myötä kaunista viikonloppua kaikille!

♥ Teija





24 kommenttia:

  1. Mulla ihan sama homma taulujen kanssa. Ja vielä pahempi: kehyksiä on vaikka kuin, mutta en saa laitettua sisältöä :-D Kuviahan ei tietenkään ole yhtään, hehe. Siis koneella. Miten tää on välillä niin haastavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ruuhkavuodet, ne ruuhkavuodet... sen piikkiin on hyvä laittaa vähän kaikki! :D

      Poista
  2. Hienon asetelman sait aikaiseksi. Tykkään kovasti siitä kun tauluja/valokuvia on paljon samalla seinällä.
    Täällä ei ole auringosta nähty tänään vilaustakaan. Sadetta ja kylmää tuulta ollaan saatu.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista! Tässä kotosalla mennään, kun yks jos toinen on nuhassa, niin ei sitten saareen lähdetty. Kiva jos tykkäsit asetelmasta, aivan tyystin intuitiolla mentiin :) Iloista lauantaita sinne suuntaan!

      Poista
  3. Ihku raitamekko rouvalla sielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, eikös oo joo! Ihastuin ja oli hankittava :)

      (Mietin muuten sua tätä postauste tehdessäni, ei taida edelleenkään olla fengshuit kohdillaan meidän makkarissa ;)

      Poista
    2. Hih, fengshui-konsultti puuttuisi tuohon rautasänkyyn ja ei taitaisi suositella noita suvun valkokuviakaan seinälle... Mutta mä kyllä suosittelen!

      Poista
  4. Rennon hallittu kokonaisuus tuo uusi tauluseinä! Onnistunut, sanon minä :) Ja wau, mikä raitamekko!!! Mistä tuollaisia saa ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä seinä omaakin silmää sen verran tyydyttää, että ei heti saanut lähtöpasseja :) Mekko on Marimekosta! Taatusti nähdään tulevana kesänä useesti mun päällä!

      Poista
  5. Hyvältä näyttää tauluseinä, hyvää siis kannatti odottaa! :)
    Mukavaa aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Taina :) Mä huomaan usein ajattelevani just noin, että hyvää kannatti odottaa :)

      Poista
  6. Lapanen on liikkunut oikein hallitusti, sanoisin mä :) Tosi kivan näköinen seinä! Yllättäen kiinnitin minäkin huomioni sun raitamekkoon. Oletko löytänyt jostain vai onko omaa tuotantoasi? Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anu♥ Vitsit kun mekko oiskin omaa tuotantoa, mutta Marimekostahan se. Ja tosi miellyttävä yllä! Juu täällä vallan rentoillaankin - ikkunoidenpesun merkeissä ;D Iloista viikonloppua sinne myös!

      Poista
  7. Ai kun ihana tauluseinä! Mulla olis kuvia ja kehyksiä, sopiva seinä vaan puuttuu. Tai no, on yksi, mutta siihen ei mahdu (mun mielestä) tarpeeksi. Ja ihanuus on tuo sun raitamekkokin :)
    Kivoja toukokuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä mäkin ensin mietin, että voiko makkarin seinälle laittaa noin paljon kuvia... mutta ihan hyvin näköjään :) Oon nähnyt, että hienosti voi myös kulman yli venyttää taulumäärää, jollei yksi seinä riitä.

      Ihanaa kesän odotusta sinne myös!♥

      Poista
  8. Taulukollaasit on ihania ja tosi kivan sait omista tauluistasi kokoon :)

    VastaaPoista
  9. Taulukollaasit on ihania ja tosi kivan sait omista tauluistasi kokoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Joanna! Mitä enemmän tuota nyt on katsellut, niin ihan kivasti on silmä tottunut :)

      Poista
  10. Ihana taulukollaasi, se sopii upeasti makkariinne.
    Ja sun mekko, se vasta kaunis onkin! Niin sun tyylinen.

    Rentoa viikonvaihdetta, nautitaan auringosta ja lämmöstä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänks!♥ Mä niin tykkään tosta mekkosesta! Mun äiti tosin julisti sen olevan yöpaita.. :D Ei haittaa, pidän sitä silti koko kesän!

      Poista
  11. Kiva asetelma! Meilläkin vielä taulut laittamatta. Aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mut tehän ootte asuneet vasta niin vähän aikaa... Hihhih!

      Ja toivotaan aurinkoista viikkoa!

      Poista
  12. Ihan on samat ongelmat täällä ja taulut levällään tai pinoissa =D
    Poratikkoonkin mulla on ollut suunnitelmissa kuvakollaasi, varppina kaksi vuotta. Todennäköisesti jopa kolme. Miten se voikin olla niin vaikeeta!
    Sulla on nyt kuitenkin hieno asetelma valmiina seinällä, hyvä sinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, portaikkoon sais ihanan kollaasin! Siis jos ois sellanen portaikko :) Mulla kestää toteutukset monesti tosi kauan, joku pari vuotta on ihan normaali ;)
      Kiitos, sit vaan seuraavan projektin kimppuun...

      Poista