perjantai 14. elokuuta 2015

Arkipäivää + kirppismuisteloja.








 Kukkuu ja kivaa kesäistä perjantaita! 

Täällä ollaan siivouspäivän touhuissa ja parit kaffepaussiräpsyt sen kunniaksi. 
Saaresta ollaan palattu ja arkea jo tämä viikko maisteltu. 
Ja mukavasti onkin viikko vierähtänyt, johtuen varmasti suurimmaksi osaksi näistä ihanista ilmoista :)

Severi aloitti hoidon ja Oskari startaa koulun ensi viikosta lähtien. 
Ja itsehän alan paiskia hommia sitten itselleni. 
Yrityksen puutteesta homma ei ainakaan kosahda, monia ajatuksia ja suunnitelmia on jo muhimassa.
Mutta tottahan toki sitä aika paljon mietityttää ja jännittääkin tuleva. 
Uskon kuitenkin kohtaloon, pikkuisen onneenkin, sekä kovaan työhön!

Olen tällä viikolla aloittanut myös pienimuotoisen kuntoremontin. 
Lisää liikuntaa, ulkoilua, lenkkeilyä. Ja vähemmän herkuttelua, kiitos! ;)
Pari vuotta kiireistä perhearkea ja opiskelua on kerryttänyt mukavan pehmeän ulkokuoren...
Autossa istuminen yli 80 km päähän koululle päivittäin ei tehnyt hyvää, 
ja tuntui, ettei liikunnalle enää sen jälkeen jäänyt aikaa saati intoa. 
Selityksiä ehkäpä, mutta nyt vain pontevasti kohti parempaa kuntoa!

Tähän loppuun parit tunnelmakuvat vielä viime sunnuntaiselta Åblogien kirpparilta.
Nämä ehdin ottaa ennen tapahtuman alkua, sen jälkeen ei sitten kameran heiluttelulle jäänytkään aikaa :) 
Kiitos kaikille mukana olleille!♥ Upea päivä!



Oma pöytäni oli runsas, ja onneksi takaisin ei tarvinnut kantaa juuri mitään! B)





Iloista viikonloppua! 
Mä ampaisen nyt vielä lenkille ennen muun perheen kotiutumista!

♥ Teija




6 kommenttia:

  1. Isot peukutukset kuntoilun aloittamisen johdosta! Yes, siitä tulee niiiin hyvä olo! Itse suunnittelen juuri auton kääntämistä aamulla kohti kesäkotia, ja kahvakuula takakonttiin!
    Kylläpä on kauniita kuvia teidän arjesta! Tuo viimeinen kuva on siis niin ihana, että! Ihana nojatuoli, onkos se uusi?
    Mukavaa viikonloppua, hali hali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hey, joka päivä lenkillä tai fillaroimassa tällä viikolla, jei! :) Suuri saavutus multa! Toivottavasti sielläkin kuula viuhui!

      Tuoli ei oo uusi, ollut meillä täällä jo 12 vuotta :) Appivanhempien huutokauppaostos joka sittemmin on päällystetty uudelleen. Aikast kiva meidänkin mielestä :)

      Poista
  2. Kodikasta teillä - ihana nahkatuoli. Lämpöisiä päiviä, aurinkoista elokuuta sekä tsemppiä omaan yritystoimintaan! Kuntokuuri pitäisi täälläkin aloittaa... Tania

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tania!♥ Itsestä tuntuu, että koti on ihan blääh. Pari vuotta about on olleet sisustushommelit jäissä ;) Mutta nyt tunnen taas energioiden virtaavan!

      Ihanaa ihanaa viikkoa sinne!

      Poista
  3. Rentoa, leppoisaa viikonloppua ja reipasta arjen aloitusta kun sen aika koittaa (sitten joskus) ensi viikolla! Peukut ja varpaat ovat pystyssä työkuvioillesi. Tuotteesi ovat niin ihania, että on ihme, jos niillä ei ura urkene. Tsemppiä myös kuntokuuriin - siihen olisi iso tarve täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ihana Anu kannustuksesta♥ Uh, kyllä vaan itseluottamus välillä seilaa ääripäästä ääripäähän, mutta mitään ei saa jollei yritä! Iloista arjen/koulun aloitusta sinne :)

      Poista