keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Loma häämöttää.






 Eipä enää montaakaan viikkoa, kun matkaamme Mallorcan auringon alle. 
Reissu on lähestynyt kuin vaivihkaa, kesän aikana ei muistettu matkakuumeilla lainkaan.
Mutta nyt kun matka on jo ihan lähellä, mukava odotus on hiipinyt tajuntaan.

Netistä olen kaivellut tietoja ja vinkkejä, joiden pohjalta lähdemme saarta tutkimaan. 
Mutta jos sinä olet käynyt Mallorcalla, 
kerro ihmeessä oma kokemuksesi mitä siellä kannattaa tehdä ja nähdä :)
Tarkempi matkakohteemme on Cala Bona, ja auton vuokraus ainakin muutamaksi päiväksi on suunnitelmissa.









Ekat viisi kuvaa ovat Kap Verden Boa Vistalta vuodelta 2012,
(voi Severiä, ihan vauva vielä! Muistaakseni 8kk ikäinen)
ja seuraavat kuusi kuvaa viime vuoden hiihtolomareissulta Bahia Felizistä. 

Matka kuin matka, aina ollaan viihdytty ja kaikki mennyt kutakuinkin putkeen. 
Pidän tosi paljon kaupunkilomista, jolloin koetaan nähtävyyksiä ja kulttuuria.
Esimerkiksi Pariisiin ja Venetsiaan voisin matkustaa milloin tahansa uudelleen,
mutta meidän perheen poikien kanssa en ihan vielä lähde kaupunkilomalle. 
He ovat luonteeltaan sen verran kärsimättömiä, että sillä reissulla ei luultavasti viihtyisi kukaan. (Jaa-a, kehenköhän ovat tulleet...)
Onneksi he kuitenkin kasvavat koko ajan :)

Viime syksyinen Islanninreissumme siskon perheen kanssa oli ihan huippu.
Siellä paineltiin menemään ulkovaatteet päällä paikasta toiseen, ja kaikki viihtyivät. 









Mutta ah, kyllä me viihdytään hyvin pakettimatkoilla aurinkorannoillakin! 
Mikä sen mukavampaa, kuin että täysihoito pelaa, ja lapset riemuitsevat rannalla tai altaassa.
Äiti käyttelee kameraa ja hurahtaa kaikenmoisiin rantakolttuihin, jotka ei kotona näytä enää miltään :D 
Ja iskä ehtii lukea ainakin sen yhden kirjan vuodessa, vaikkapa Jussi Varesta.
Viime reissuilla ollaan vuokrattu auto ainakin joksikin aikaa, 
ja sillä pääsee kivasti tutustumaan myös kohteen lähiympäristöön. 

(Nämä viimeiset kuvat ovat joululta 2010, jolloin odotin Severiä.
Joku vanhoista lukijoista saattaa muistaakin sen järkyttävän pahoinvoinnin...
tällä reissulla en kuitenkaan ykännyt kertaakaan, ilmeisesti ilmasto sopi raskauspahoinvointiin :)

Mielessäni kytee joitakin matkahaaveita, jotka toivottavasti joskus toteutuvat. 
Olisi ihana esimerkiksi kierrellä autolla Normandiaa! 
Englanti-Irlanti-Skotlanti-akseli kiinnostaa myös. 
Islannistakin haaveilin pitkään, ja niinhän se sitten lopulta toteutui :) 
Mies heitti juuri viinkonloppuna ilmoille, että josko ensi kesänä Euro Disneylandiin?
Siinä samalla voisi ehtiä vähän Pariisiakin kiertelemään... 

Tällaisissa haaveissa tänään,

terkuin Teija






6 kommenttia:

  1. Voi teitä onnellisia, kun pääsette etelän lämpöön!
    Rantalomakohde on lasten kanssa matkustettaessa ihan
    paras, kun muksut viihtyy niin kaikki viihtyy :)
    Ihanaa matkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aikast kiva on lähteä lämpöön! Vaikka ihan kivat kelit on täälläkin vielä ollut. Ja se on just näin; kun mukelot viihtyy niin reissu menee hyvin :)

      Poista
  2. Me otimme Mallorcan loman mahdollisimman paljon rentoutumisen kannalta, jotta saatiin raksahommissa tyhjentyneitä akkuja ladattua. Lomailimme 1,5 h ajomatkan päässä Palmasta Cala d'Orissa. Hotelli ja rannat olivat upeat, mutta saksalaisia ja brittejä oli kyllä valtavasti. Paikalliset olivat mukavia, saari on pääosin hyvin siisti ja loma oli kaikin puolin huoleton. Olimme aluksi suunnitelleet vuokraavamme auton, mutta ajokulttuuri oli niin reipasta ja isotkin tiet kulkivat sokkeloisten pikkukylien läpi (kerran olimme kyydissä, kun kolme bussia jumiutui pikkukylän keskelle), joten päätimme unohtaa autoilun. Naapurisaarella Menorcalla taas meininki on leppoisampaa ja siellä voisikin hyvin ajella. Veneretkelle kannattaa mennä, jos sellaisia järjestetään! Itsekin uskalsin pulahtaa Välimereen liukumäkeä pitkin! :) Palmassa menee varmasti kokonainen päivä, mutta yhtä lailla kannattaa seikkailla rannoilla. Enpä osaa muuta neuvoa antaa kuin nauttikaa! <3 Autolla näkee varmasti paljon ja karttoja vierailukohteista löytyy hyvin turistipaikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! :) Mukava kuulla että positiivisin odotuksin saamme reissuun lähteä. Maisemia ja kauniita rantoja odotan eritoten <3 Meriretki olikin oiva vinkki, kiitos ja Menorcallekin mieli tekisi, mutta katsotaan mihin aika ja viitseliäisyts riittää. Rennosti lomalla, juuri näin :)

      Poista
  3. Meidän perhe viihtyi tänä kesänä Eurodisneyssä. 7-vuotiaden kanssa hieno kokemus ja aikuisillakin oikein hauskaa. :) Yövyimme Marriott'in resortissa siinä aivan lähellä, suosittelen. Mallorcalla emme olekaan käyneet, rantaloma yhdistettynä saareen tutustumiseen esim. juuri autoillen kuulostaa hauskalta.

    -A-

    http://kotisaksassasydansuomessa.blogspot.de/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että jaoit kokemuksen :) Ehkäpä tosiaan talven aikana suunnittelemme reissua Eurodisheyhin? Myös Legoland olisi haaveissa, (vielä kun 11v nippanappa viihtyy, ja vajaa 6v jo innoissaan rakentelee) mutta katsotaan mihin kallistutaan...

      Poista