tiistai 28. elokuuta 2018

Tervetullut arki.








Kyllä, kesäloman jälkeinen arki on tuntunut todella tervetulleelta. 
Normaali rytmi, herätyskello puoli seiskalta ja lapset kouluun, voi autuus! 
Vaikka paluu mökkikesältä on aina haikeaa, on ollut ihana katsella kotinurkkia taas uusin silmin. 
Viikkosiivous säännöllisesti joka torstai - kyllä kiitos. 
Herkut, limut, iltaviinit pois ruokavaliosta -kyllä kiitos. 
Säännöllistä lenkkeilyä - kyllä kiitos. 
Jospas hieman kodin laittoa ja sisusteluakin? Kyllä kiitos!

Ja mikä onkaan iloisempaa kuin lasten palata taas omaan kyläkouluun! 
Vihdoin saamme hengähtää taistojen ja talkoilujen jälkeen. 
Severikin viihtyy erinomaisesti, vaikka sitä on jännitetty koko perheen voimin. 
Hän on hieman oman tiensä kulkija ja haaveilija, ja äidinpelkoni onkin ollut, 
että  pysyykö hän siellä toisten matkassa mukana. 
Mutta toistaiseksi ainakin kaikki hyvin.








 Olihan se kesä ihan valtavan ihana!
Helteitä viikkokausia, meressä pulikoimista ja rakkaita ystäviä. 
Mutta jotenkin pikkuisen huonolla omalla tunnolla kuitenkin pohdin, 
että mihin tämä maapallo on menossa. 
Vaikka lämpö on ihanaa, niin toisessa kupissa painaa kuitenkin luonto ja sen nykyinen tila. 
Poikien oppikirjoja päällystäessäkin iskee huono omatunto,
että onko tää muovi nyt aivan välttämätön tässä? 
Ei ole ihmisen olemista luotu täällä helpoksi.





 Keittelin tänään ison kattilallisen muuten arjen perussafkaa, eli hernekeittoa.
Keitto tai laatikko pelastaa meillä oikeasti arjen, kun menoa ja meininkiä riittää joka illalle. 
Unohtamatta kuivakaapin nuudelivarastojen tankkausta... 
On ollut ilahduttavaa, miten Oskarin kaverit etsiytyvät meille joka päivä koulun jälkeen,
vaikka asutaankin täällä pikkuisen sivussa. 
Pojat ne jaksaa fillaroida ja crossata aika mukavasti nuudelienkin voimalla!





 Kaikki hyvin myös työrintamalla, jes!
Vihdoinkin kunnolliset kotisivut työn alla, jotka toivottavasti saan esitellä pian teillekin. 
Pääsin mukaan myös erääseen laajalevikkiseen julkaisuun,
joka esitellään Habitaren yhteydessä parin viikon päästä.
Ja uusia tuotteita työn alla nyt syksyyn ja talveen. 
Oonko jo muistanut tarpeeksi usein sanoa, että rakastan mun työtä??  




Tällä hetkellä syysflunssa on ottanut musta hieman valtaa, 
mutta eipä tässä ole pitkään aikaan tauteja pyörinytkään nurkissa. 
Villasukat ja kuumaa hunajaa kehiin. 
Mukavaa arkea kaikille teille, pysykää terveenä!

♥ Teija





6 kommenttia:

  1. Ihana hyvänmielen postaus :)
    Kesä oli tosiaan ihana ja vähän haiken mielin siitä pitää luopua pala palalta... Toivotaan kuitenkin aurinkoisia tulevia syyspäiviä. Paranemista ja kivoja loppuviikon päiviä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula♡ Hyvän mielen postaus tulee, kun on hyvä olla♡

      Ja kyllä, kauniit syyspäivät ovat myös tervetulleita!

      Poista
  2. Mukava kuulla että syksynne on lähtenyt mukavasti käyntiin. Ja, arki kesän jälkeen kaikkine aikatauluineen ja kiireineen tuntuu hyvältä, tutulta ja turvalliselta.
    Aurinkoista keskiviikkoa ja alkanutta syksyä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa myös sinulle Kaisa! Ihanat ilmat ovat jatkuneet vielä syyskuussakin, nautitaan niistä!♥

      Poista
  3. Ihana postaus! Itselläkin hyvä fiilis tästä hetkestä. Oikeastaan aina tykännyt elo-syyskuusta tosi paljon.
    Voi, noi ekan kuvan lasit on niin nostalgiset!!
    Mukavaa viikonloppua - sekin on jo taas pian...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tulee näistä kirpparilaseista nostalginen olo, mummilla oli aikoinaan samanlaiset :) No siksipä tietty nämä ovatkin joskus tarttuneet kirpulta mukaan..

      Ihanaa syksyä Celia!♥

      Poista