Meillä on ilo asua täällä maalla luonnon helmassa.
Ei näy iltasella juurikaan valoja naapurista, katuvaloista nyt puhumattakaan.
Hyvin näkyy kuu ja tähdet, sekä revontulet.
Peuroja moikkaillaan tuossa tien varrella päivittäin ja muitakin nelijalkaisia.
Hiljaista on. Auto suhahtaa ohi silloin tällöin.
Välillä pelätään susia, mutta niihinkin havaintoihin on jo tottunut tässä vuosien varrella.
On naapuriapua ja yhteisöllisyyttä,
vaikka lähimpään omakotitaloon saattaa olla puolikin kilsaa.
Meille on ilo, että monta uuttakin taloa on rakennettu,
ja ollaan saatu mukavia uusia naapureita lisää.
Oskari käy yli satavuotiasta kyläkoulua,
jossa opiskelee tällä hetkellä rahtusen alle 70 oppilasta.
Oma isäni on käynyt samaista koulua 1950-luvulla, hänen kotipaikkansa sijaitsee tässä lähellä.
Itse kävin eskarin täällä 1986-87 ja mieheni 70-luvulla, joten perinteitäkin löytyy.
Matkaa meiltä koululle kertyy kaksi kilometriä, eikä ole jalkakäytävää taikka niitä valoja.
Itselläni on onni nyt tehdä töitä kotona,
koska pystyn päivittäin poikaa kuljettamaan koulumatkat.
Taksiuljetushan järjestyy vasta, kun on matkaa yli 5 kilometriä.
En valita, me ollaan tosi onnekkaita täällä!
Koulullamme toimii tosi vireä vanhempainyhdistys, josta saa olla oikein ylpeä.
On kerätty rahaa, jotta lapset pääsisivät esimerkiksi luokkaretkille,
teatteriin tai muihin kivoihin rientoihin.
Avustettu koulua muutenkin hankinnoissa,
pienimmästä päästä vaikka ksylitolipastillit jokaiselle oppilaalle ruokailujen päätteeksi.
On taisteltu koulun säilymisen puolesta jo useaan otteeseen.
Lähetetty kirjelmiä ja vetoomuksia, järjestetty keskustelutilaisuutta.
Todellakin taisteltu, ja edelleen kamppailu vaan jatkuu.
Väsyttävää, uuvuttavaa, nujertavaa mutta aina vaan noustaan, joka vuosi.
Sillä niin, kulujahan tämmöisestä vanhasta koulusta vaan on.
Pitäisi korjauttaa sitä ja tätä, että rakennus olisi nykyvaatimusten mukainen.
Pelkkää kulua vaan, eikä ajatella lasten viihtyvyyttä.
Miten upea ympäristö on lapselle kasvaa ja kehittyä pienessä kyläkoulussa,
jossa isommat pitävät huolta pienemmistä ja erityistarpeetkin pystytään ottamaan huomioon.
Kunnan isät haluisivat niin mielellään ympätä kaikki lapset samaan isoon yhtenäiskouluun,
jossa sitten opiskelisivat kaikki kutakuinkin eskarista ysiluokkaan asti.
Järjetöntä tässä mielestäni on myös se, että he jotka eniten haluaisivat pienen koulumme ajaa alas,
eivät itse tietenkään ole edes kuntalaisia, vaan asuvat jossakin ihan muualla.
Miten siltä pohjalta pystyy samaistumaan kuntalaisiin ja tekemään päätöksiä,
perustuen muihinkin kuin pelkästään taloudellisiin asioihin?
Kyllä vaan sydäntä riipii tällaiset ajatukset!
Niin ja vanhempainyhdistys jäädyttää lapsille vuosittain myös koulumme luistelukentän.
(Koska kunnalla on rahkeita jäädyttää vain keskustan kentät.)
Tämän vuoden uutuus meidän koululla on lahjoituksena saatu ja talkoilla kunnostettu vanha jäkiskaukalo.
Eikö ookin aika hieno juttu?
Voin kertoa, että käyttöaste on ollut tosi kova!
Nyt tykkää pojat pelata, kun kiekkoa ei tarvitse hakea penkasta,
ja tytötkin, kun ei tarvii pelätä hurjana kiitäviä jäkistähtiä.
Viime viikolla kentällä vietettiin oikein virallisia avajaisia.
Seitsemisenkymmentä lasta ja vanhempaa vietti mahdottoman mukavan illan jäällä,
luistellen, makkaraa paistaen ja kuulumisia vaihdellen.
Ja paikallislehtikin kävi oikein juttua tekemässä.
Olen ylpeä maalaisuudestani, tästä yhteisöstä ja talkoohengestä joka täällä vallitsee.
Ihan supermahtavaa, ja halusin jakaa nämä ajatukset myös teille.
(Vaikka verenpaineet tässä välillä vähän lähtivätkin nousuun...)
♥ Teija
Hieno kirjoitus! Kyllä Paijulalla on hienot pitkät perinteet ja hieno meininki nykyäänkin, toivottavasti se ymmärretään ja annetaan koulun jatkaa :) Kunpa vihdoin ymmärrettäisi panostaa pehmeisiinkin arvoihin eikä aina ja kaikkea määrittelisi raha!
VastaaPoistaKiitos Pia♥ Historiaa, perinteitä ja pehmeitä arvoja pitäis munkin mielestä painottaa yhtä paljon kuin sitä taloudellista puoltakin. Toki ymmärrän, että tiukkaa on, mutta ei kiitos oteta pois lapsilta!
PoistaPian kanssa samat ajtukset, hieno kirjoitus. Ja oon niin taistelussa mukana, koska haluan että meijän pojat pääsee myös tähän kouluun!!
VastaaPoistaHyvä Saija!! Teiltäkin on muutaman vuoden kuluttua tulossa pari uutta koululaista, ja miten paljon muutenkin viime aikoina tähän alueelle on lapsia syntynyt tai muuttanut lisää? Kyläkoulu on mielestäni vetovoimatekijä kunnalle!
PoistaKuulostipa tutulta! Paitsi vain, että me olemme siinä onnekkaassa asemassa, että ei ainoastaan tuo (yli satavuotias sekin) kyläkoulumme säily vaan meille aletaan rakentamaan keväällä kokonaan uutta koulua vanhan puisen viereen! Siitä on opettajakunta ja vanhempainyhdistys taistellut yli 10 vuotta ja nyt se sitten tulee (väkeä tänne muuttaa koko ajan tasaisena virtana, joten on sille tilauskin)... Itsekin kuulun vanhenpainyhdistykseen, tulin mukaan vasta tänä vuonna kun tuo lapsi meni ekalle. Kovasti olemme nyt innoissamme uuden koulun edessä. Meillä myös talkoilla jäädytetään kenttä / pystytetään laidat / järjestetään tapahtumaa - ei kunnalla ole varaa.
VastaaPoistaMutta tuo teidän tilanne kuulostaa kyllä kurjalta, toivotaan, että koulunne saisi jäädä!
PS. kaupungista tänne kun muutin, olin ihan ihmeissäni siitä, että täällä todellakin vanhemmat lapset ottavat huomioon nuo pienemmät (esim luistelukentällä) ja kaikki teinit tervehtivät kun tulevat raitilla vastaan. Kyllä maalla on mukavaa!
Todella upeita uutisia Nipsu siellä! Kunpa täälläkin vihdoin tajuttaisiin se, että vanhassa vara parempi ja pikkuista kyläkoulua nimenomaan täytyy pitää yllä ja tukea. Ennenkuin paikkojen annetaan rapistua ja mennä huonoon kuntoon. Täälläkin kunnan toisella reunalla rakennettiin uusi koulu vanhan homekoulun tilalle, joka oli hyvä juttu myös. Mutta toisaalta vaikeuttiko se sitten meidän koulumme kohtaloa..
PoistaVanhempainyhdistykset rules! Täällä ollaan valmiita vaikka mihin! Koulun maalaamiseen talkoilla vaikka, you name it! :)
Ihana postaus! Mä kannatan pieniä ja isoja kyläkouluja henkeen ja vereen! Ihan ehdottomasti lapsen täytyy saada käydä koulua suht lähellä kotia eikä jossain hevonkuusen matkan päässä. Ja kyllähän ne matkatkin maksaa maltaita! Ei ole pitkä aika, kun jossain oli tilastoja Itä-Suomen kuntien koulukuljetuksista. Kun kouluja oli lakkautettu, niin kyytikustannukset olivatkin sitten tyyliin puoli miljoonaa euroa! Eiköhän sillä rahalla olis saanut ne sivukoulut nyt pysymään pystyssä. Kuljetusfirmat kiittää - lapset ja perheet kärsii. (Mutta mitäs sitä nyt niin väliä ihmisten elämänlaadulla, kunhan paperilla tietyt kuluerät näyttää hyviltä. Kunhan unohtaa ne toiset kuluerät kokonaan...)
VastaaPoistaKiitos Tuula♥ (Harvoin blogissa avaudun mistään, mutta nyt tuli tarve..) En yhtään epäile noita kuljetusmaksutilastoja! Ja miten paljon nuo kuljetukset vie pienillä lapsilla aikaa päivästä, huh! Meillä koulu siirtyisi vain viitisen kilsaa eteenpäin, ja kuljetus olisi silloin pakollinen. Koetamme nyt kovasti vaan tsempata täällä koulun säilymisen puolesta. Se elävöittää kylää, pitää yhteishenkeä yllä ja on muutenkin niin tosi mahtava koulu♥
PoistaVoin yhtä fiiliksiisi todellakin täällä maalla asuvana. Kouluja meidänkin kunnassa lakkautettu säästöihin vedoten mutta tosiaan, tuskinpa sitä säästöä syntyy kun lapsia sitten kuskataan kymmeniä kilometrejä pidemmälle kouluun. Mun mielestä se on siinäkin mielessä törkeetä, että nyt joidenkin yläkoululaisten päivän pituudeksi tulee helposti semmonen 8-9 tuntia kuljetuksineen. Tee siinä sitten läksyt, harrasta ja näe kavereita vielä päälle... (meillä oli siis kylällä vielä muutama vuosi sitten yläkoulukin, mutta se vietiin "säästösyistä") Huvitti kun kaupunginjohtaja aikanaan kommentoi näiden lakkautusten aikaan, että "kyllä vanhemmat on valmiita kuskaamaan lapsiaan harrastuksiinkin". Joo-o, no harrastukset nyt on vähän eri asia kuin koulu... :)
VastaaPoistaHienoa työtä teidän vanhempainyhdistykseltänne! :) Täällä meilläkin muutama kyläläinen hoitaa pääasiallisesti kentän jäädyttämiset ja muut.
Tsempit sinnekin hengenheimolaiselle!♥ Säästöjä säästöjä juu... niistä aina puhutaan, mutta täällä ei oo kyllä yhtään todistetta ja lukuja missään vilauteltu. Toivotaan että säästöt jatkossa kohdistuisivat muihin juttuihin, kuin lapsosiin.. voisin älähtää paristakin asiasta!
Poista