tiistai 26. tammikuuta 2016

Kaidalla tiellä.





Täällä ollaan edelleen terveellisen elämän pauloissa! 
Jo kolmisen viikkoa, hiphurraa, olen tarkkaillut syömisiäni ja liikkunut. 
(Tästä touhusta on aivan pakko tehdä julkista, 
koska luulen, että sekin auttaa onnistumiseen :)

Illat ovat edelleen pahimpia, silloin tekisi mieli kaivella kaappeja ja mutustella vaikka mitä. 
Mutta muuten olen kyllä hyvin tyytyväinen tähänastiseen suoritukseen.
Vaikkei painoa ole tippunut (toiveikas 'vielä') montaakaan kiloa, 
niin olo on tosi paljon energisempi. 
Salilla käyn kaksi kertaa viikossa, lisäksi kävelyä ja soutulaitetta kotioloissa, 
ja viime viikolla pääsin jopa hiihtämään! 
Nyt näyttää keli kyllä niin floskaiselta, että mahtoikohan se ilo kaikota hetkeksi...

Eilen wokkasin lounaaksi taas samantyyppistä, mitä lähes joka päivä. 
Valkokaalia, sipulia, varsiselleriä ja mausteeksi Santamarian Soy & sweet chili-kastiketta. 
Lisäksi raejuustoa, avokadoa, pari oliivia ja siemensekoitusta. 
Nopsaa, helppoa, hyvää, sopii mulle! 
Tällä kertaa en lisännyt edes tonnikalaa tai katkarapuja.

Ja jälkkäriksi palanen raakasuklaata!
Sain joulupukilta lahjaksi Cocovin raakasuklaan valmistuspaketin,
ja testailin sitä viime viikolla. 
Yllätyin, miten helppoa ja hauskaa puuhaa raakasuklaan tekeminen itse oli, 
ja suunnitelmissa olisi tehdä uudelleenkin. Suosittelen!




Paketissa oli mukana pienet muotit, joiden avulla sai tehtyä just sopivan kokoisia paloja. 
Taidanpa seuraavaksi kaivaakin pakastimesta taas yhden kahvin kera... 

Pirtsakkaa alkuviikkoa sinne ruutujen toiselle puolelle!
Täällä lounaassa tosiaan sataa vettä ihan vaakaan, 
toivottavasti ei ihan kaikki lumet sula.

♥ Teija





12 kommenttia:

  1. Ooo.. miten ihana sininen servietti! Utelisin, että mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Elisa! Muutama talvi sitten Ikeasta! Sellanen paksu paketti, joten kun säästelee, niin riittää vuosiksi :D

      Poista
    2. No niimpä tietty :)
      Aina ihanat on parin vuoden takaisia.. Koska minä olen kaiken kanssa niin myöhäisherännäinen :D

      Poista
  2. Tsemppiä terveellisempään elämään.....niinhän sitä itsekkin aijoin vuodenvaihteen jälkeen aloittaa, mutta jopa sokeriton tammikuu meni mönkään..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppii sinne myös! Itsekin herkuttelin hiukan karkeilla ja punaviinillä viikonloppuna, ei se ole liian vakavaa :) Kunhan arjet pysyy ruodussa on jo paljon.

      Poista
  3. Wau, tsemppiä! Mulla ihan samansuuntaiset jutut meneillään. Raakasuklaa on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks dear♥ Nyt tsempataan! :) Joo, tykästyin tuohon suklaan makuun, vaikka onkin aika tuhtia!

      Poista
  4. Täällä tipaton tammikuu on pitänyt 100%:sti, eikä ole ollut vaikeaakaan, mutta vaikeampaa minulle sitä vastoin on makeiden herkkujen karsiminen. Kaksi kertaa olen tässä kuussa sortunut karkkipussiin. Hyvältä maistui, mutta hiukan harmitti. Paino ei ole kyllä mihinkään laskenut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei ja wow Kristiina! Itselleni olen sallinut tilkan punkkua silloin tällöin... ihan liian tiukka ei saa olla :) Terveellisyys, lisäaineettomuus, kotimaisuus, ym. asiat painavat täällä nyt vaakakupissa, vaikka oishan se kiva myös saada painoa tippumaan :) Kivaa torstaita sinne!♥

      Poista
  5. Hienoa! Tsemppiä! Pian huomaat, että helpottaa! :) Mulla on tammikuu vielä tällaista löysäilyä ruuan kanssa ja joulun jäljiltä nauttimista, oon vähän "Massakaudella" kun haluisin lihasta seuraavaks, niin oon ihan herkutellutkin. Vaikka arkisin pyrinkin syömään puhdasta arkiruokaa. Helmikuu on kuulemma nimetty herkuttomaks ja on sopivan lyhyt kuukausi yrittää pysyä oikeissa elämäntavoissa. Mulla "katkaisu" sokerista vaatii ensin totaalikieltäytymisen mutta sitten kestän jo pieniä määriä palaamatta taas sokerikoukkuun. Joten helmikuu saisi olla se katko. Nauttia pitää kuitenkin, vaikka sen raakasuklaan muodossa! Julkisuus auttaa kaikkeen, silloin pysyy lupaukselleen nöyrempänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä Anni! Sä kuulostat ihan oikealta fitnessurheilijalta :) Musta ei taitais olla lihastenkasvatus, ym. kehonrakennusjuttuihin, mutta pieni kiinteytyminen ja voimistuminen salilla ei todellakaan oo pahitteeksi ;) Koetetaan joo katkaista sokerikoukku, päivä päivältä helpompaa!

      Poista