torstai 14. tammikuuta 2016

Parempi olo!









Erinäisiä välineitä on siis kaivettu naftaliinista uuden vuoden kunniaksi... ;)
Ja vaikka varsinaisia tiukkoja lupauksia en itselleni asettanutkaan, 
niin olen iloisesti yllättynyt innokkuudestani terveellisempään elämään.
Saattaahan se olla, että salikengät unohtuvat nurkkaan jo ensi viikon aikana, 
mutta toivottavasti ei!

Totuus on se, että en ole pohjimmiltani urheilullinen.
Vaikka haluaisin olla ja viilettää juosten tuolla asfaltilla ponnari heiluen.
Vaikka nuoruudessani olin sentään kilpaurheilija!

Mutta kotioloissa sisätouhut, siivoaminen ja sisustelu vetävät enemmän puoleensa.
Perjantai-iltaisin käperryn paljon mieluummin sohvannurkaan punkkulasillisen kera, 
kuin että viettäisin tunnin pari kuntosalilla...
Mukavuudenhaluksikin sitä kai voisi kutsua?

Toinen totuus on se, että painoa on kertynyt tänä vuonna lisää ihan liikaa.
En ole liikkunut tarpeeksi ja vähäisestä ulkoilusta ylipäänsä kannan huolta.
Kesällä sitä ongelmaa ei ole, kun tulee oltua mökillä ulkona aamusta iltaan. 

Nyt koetan tsempata itseni taas liikkeelle, tien päälle ja pikkuisen kuntosalillekin :) 
Kolmas totuus nimittäin on, että mulla on ollut salikortti jo lähes 2 vuotta, 
mutta olen käyttänyt sitä tänä aikana vain yhden kerran.
Ja nyt viikon sisään kaksi kertaa lisää! Juhuu! Kyllä se tästä!

Jep, Jutan superdieettiohjeetkin muutaman vuoden takaa kaivoin esille laatikon pohjilta.
Mutta siitä ei kannata järkyttyä, en noudata ohjeita orjallisesti. 
Kunhan ovat tuossa keittiön tasolla muistuttamassa ja pikkuisen neuvoa antamassa.
Ajattelin arkiviikot olla tiukempi ja viikonloppuisin hieman höllätä. 
Eihän sitä nyt elämänlaatu liikaa saa kärsiä ;)

Luultavasti en ole näine aikeineni yksin, 
joten tsempataan toinen toisemme parempaan kuntoon vuonna 2016!
Eikö vaan!?

♥ Teija





8 kommenttia:

  1. Täällä vähän samanlaisia aatoksia. Ihan liian vähän tulee liikuttua, vaikka aiemmin sporttailin tosi paljon (silloin aikana ennen lapsia, kun oli vielä aikaa ja energiaa). Tähän pitäis tulla parannus! Printtasin jo kuntosalin jumppa-aikataulut ja eilen tarvoin tunnin lumihangessa. Ehkä se tästä.
    Tsemppiä!!! Kyllä meistä vielä ihan kunnon ihmisiä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon ihmisiä! :D

      Mulla on vallalla just se toimintamalli, että kun lapset saa illalla maaten, niin sitten äiti rötväilee soffalla... huoh. Mutta selvää parannusta on tapahtunut tässä parin viikon aikana :) Taisin mäkin kyllä silloin ennen muonoin ihan pikkusen enemmän liikkua?

      Poista
  2. Ihanaa, kun saan susta kaverin elämäntaparemppaan! Itsekään en mitenkään orjallisesti noudata
    mitään dieettiä. Olen viikolla vaan tarkka syömisien kanssa ja välttelen herkuttelua, viikonloppuisin
    sallin pienen herkuttelun. Liikuntaa olen pyrkinyt lisäämään, niin että vähintään kolme kertaa
    viikossa tekisin kunnon lenkin tai treenin.
    Keväällä ollaan sitten sutjakoita tyttöjä molemmat, kun jaksamme nyt sinnitellä muutaman kuukauden.
    Vaikka jos ihan totta puhutaan, niin ainakin meikäläisen kohdalla ruokavaliomuutoksesta pitää tulla
    pysyvää, muuten kilot tuppaavat palaamaan bumerangin lailla.

    Iloa ja energiaa loppuviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa viikonvaihdetta sinne! <3 Juu, nyt tsemppaillaan toisemme oikein hyvään kesäkuntoon 2016! Ja pidemmällekin tietty! Nimenomaan kunnon kohotusta terveellisiä elämäntapoja, mutta kyllä pikkuinen painonpudotuskin kiinnostaa :)

      Poista
  3. Mahtavat suunnitelmat -Jutan avulla onnistut varmasti. Ja juu, samansuuntaista pöhinää täälläkin. Olen aloittanut ruokavalion säädöstä ja jos vaikka saisi pian napattua kahvakuulan käteen (sohvannurkka kutsuu muakin ennemmin kuin ulkona palelu, hrrr)...
    Joten tsemppiä meille molemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pudotin joskus hyvin jutan avulla, kolmisen vuotta sitten. Mutta sitten tuli toi opiskelu ja mitähän muita tekosyitä... ;) Tsemppiä sinne myös erinäisiin remontteihin! :)

      Poista